Oikeastaan ei ole merkitystä onko alkoholismi geeneissä, paljonko siinä on sosiaalista perimää tai opittuja tapoja. Eikä sen muullakaan synnyllä ole väliä, sillä alkoholismin kanssa pärjää loistavasti niin kauan kuin ei juo viinaa. Sitä pitääkin juoda olan takaa päätyäkseen alkoholistiksi. Ovat siis eri asioita, alkoholismi ja alkoholisti.
Voi myös ajatella, että alkoholisti ei juodessaan ole kaikkein toivottomimmassa asemassa, sillä hän sentään tekee tai ainakin yrittää tehdä jotain muuttaakseen elämäänsä. Joku toinen saattaa lojua vuoteensa pohjalla syvissä masennusten syövereissä toivoen ainoastaan kaiken päättymistä tai hautoen päiviensä päättämistä. Eikä jaksa tai osaa tarttua edes pulloon. |
Suurin osa kansasta käyttää alkoholia luullen olevansa oikeammassa kuin hän, joka ei juo lainkaan. Sitten he kauppaavat alkoholistille tai muulle absolutistille mielestään toiseksi parasta vaihtoehtoa: "Kun et pysty etkä osaa juoda kuten minä, sinun täytyy olla kokonaan ilman." Maailmassani se ei ole näin. Ajattelen, että koska he eivät pysty tai halua elää mieli kirkkaana, ilman kemiallisesti muutettua todellisuutta, täytyy heidän käyttää päihteitä. Enemmän tai vähemmän.
Se on minulle mysteeri miksi ihmisen on niin kovin vaikeaa elää sielultaan ja mieleltään raittiina. Tai edes pyrkiä siihen. Miksi on kiva olla silloin tällöin pikku kekkulissa? Kokemuksesta tiedän sen olevan sitäkin, hauskaa nimittäin. Ehkä ihminen kulkeekin tuttua ja turvallista, välillä tuskaistakin tietä mieluummin kuin ottaa askeleen tuntemattomaan.
Muun maailman ja enemmistön puristus onkin osin kummallinen. Kun joku sanoo ottavansa enemmän tai vähemmän perskännin lähes joka viikonloppu, ei kukaan sano häntä tiukkapipoksi. Mutta kun sanon, etten ole vuosikausiin juonut enkä tarvitse alkoholia mihinkään, niin jo joku mumisee vähintään suupielessään, että on se ihme niuho ja tiukkapipo. Mutta kumpi sielua syö enemmän? Itselle vai muille valehtelu, sillä molempia harrastetaan olan takaa. Muutkin kuin juopot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti