Väärien valintojen asiantuntija * 324

Tänään on juhannus, yksi vuoden suurimmista juhlista. Sitä vietetään puoli vuotta ennen joulua, joka johtunee siitä, että Luukkaan evankeliumin mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Hänen kuolinpäivää surraan ja juhlitaan pääsiäisenä. Sen sijaan Suomessa ei muistella Johannes Kastajan mestauspäivää elokuussa, vaikka se katolisessa ja ortodoksissa maailmassa onkin esillä. Uskonto on pitänyt  kuitenkin hyvin pintansa suomalaisten juhlapyhien joukossa, sillä vapunkin historia löytyy samasta suunnasta. Vappuna juhlitaan myös pyhimykseksi julistettua Valburgia.

Isälläni oli oudot etunimet, Veino Ihanto, joita ei nimipäiväkalentereista löydy. Kun hän lisäksi oli syntynyt joulupäivänä, kiusoitteli hän meitä lapsia, ettei saa koskaan nimi- eikä syntymäpäivälahjoja. Vaan kaikki ovat joululahjoja. Kun vakuuttelimme, että tämä tai tuo on sinun syntymäpäivälahjasi, jatkoi isä kiusoittelua ja sanoi, että avaakin sitten kaikki paketit vasta huomenna syntymäpäivänään varmuuden vuoksi.

Veino etunimeni olen perinyt isältäni, mutten tiedä miksi se tai Ihanto olivat valikoituneet hänen nimikseen. Kahden muun nimeni, Jorma ja Juhani valinnoista en tiedä sitäkään. Sen sijaan olen hyvilläni, että poikani on aikuisiällä ottanut etunimiensä joukkoon Veinon. Sekin on hieno asia, että hänen äitinsä valitsi pienen pojan yhdeksi nimeksi hyvinkin kristillisen Kristianin.

Pari päivää aiemmin vietin Juhanin ja tänään juhannuksena vietän kutsumanimeni Jorman päivää. Jotkut nimet ovat saaneet historian saatossa oman leimansa. Kuten setäni nimi Yrjö. Tiedossani ei ole miksi esimerkiksi kohmeloisen sanotaan heittävän aamuyrjöt. Siskoni etunimelläkin on yrjönkaltainen historiansa, jonka kaksoismerkitys on jäänyt melko lyhytaikaiseksi. Irmelikin on aikoinaan tarkoittanut myös oksennusta. Sittemmin nimi on karistanut pahoinvoinnin katkun. Samantapainen kaiku on myös Jormalla. Sitä kannan ylpeänä pystyssä seisten. On mukavaa, kun Jorma kulkee Jorman matkassa. Tänään olen monien Jormien kanssa yhdestä asiasta samaa mieltä. Etunimi takaa laadun.

Jorma on suomalainen miehen etunimi. Se on vanha ortodoksinen ristimänimi. Joka on ollut suomenkielisessä almanakassa 26. kesäkuuta vuodesta 1950 asti. Aiemmin nimipäivä oli 13. syyskuuta vuodesta 1908 alkaen. Nimi on alkuaan heprean Jeremia, jonka karjalaiset ovat omaksuneet venäjästä. Koska olen syntynyt 16.5.1950, on kutsumanimeni ollut nykyisellä paikallaan lähes syntyessäni. Kun en kastepäivääni muista, en tiedä onko nimipäivääni juhlittu ensi kerran 1950 vai vasta myöhemmin. Hällä väliä, sillä en silti muistaisi mahdollisista juhlista mitään. Tosin myöhemminkin on ollut jokuset kekkerit, joista ei ole muistikuvia.

Meillä kaikilla on ainakin kaksi henkilökohtaista, vuosittaista juhlapäivää, joita ei juuri arvosteta. Toinen on kutsumanimipäivä, jonka kaikki muistanevat. Toinen on kastepäivä tai päivä, jolloin nimi on annettu. Tätä päivää harva asianomainen edes tietää. Joissakin kummilahjoissa se saattaa olla ylhäällä.

Joka tapauksessa kutsuma- eli ristimänimi on se, jolla Jumala meidät tuntee. Uskon, että tuntee, uskomme Hänen olemassa oloonsa tai emme. Toinen vielä enemmän unholassa oleva on kastepäivä. Silloin useimmat suomalaiset on liitetty Luojansa yhteyteen. Sillä ei joillekin vapaiden suuntien kristityillä ole mitään merkitystä, vaan he sanovat, että jos ei kasteta uudelleen, on suunta tuonelaan selvä ja sillä saletti.

Sinne he väittävät minun olevan menossa muutenkin, kun minulta ei irtoa kivien nakkelu kohti lesboja tai homoja. Nämä kivimiehet ja -naiset ovat harhaoppisessa maailmassani ihme veijareita, sillä heillä olisi kyllin tekemistä omassakin elämässä. Mutta he kulkevat musta Raamattu kainalossa ja olalla kivipussi, josta viskotaan kylmiä kirpaleita sinne tänne oman, valikoidun raamatunluvun mukaan. Minulle he ovat tämän ajan kirjanoppineita ja fariseuksia, jotka ovat mielestään menossa aivan muualle kuin minä.

Pahuus istuukin ihmisessä kuin täi tervassa. Kuten hyvyyskin. Sillä silloin tällöin väärin tehdessäni koen, että joku tuijottaa minua niskanappiin. Sanon sitä omaksitunnoksi. Luulen, että minulle sitä istuttaa yhä uudelleen Hän, joka kutsuu minua nimellä Jorma. Nyt, aina ja viimeisenä päivänä.