Väärien valintojen asiantuntija * 323

Olen käynyt omena- ja vähän muissakin varkaissa, väärentänyt yhtä sekä toista, ajanut autoa juovuksissa ilman ajolupaa, kävellyt Keravalla, Nurmijärvellä ja joka puolella päin punaista liikennevaloa, uhkaillut ihmisiä, rikkonut toisen omaisuutta, keittänyt, tarjoillut sekä juonut pontikkaa ja niin edelleen. Veroilmoitusta täyttäessäni olen yrittänyt pettää parhaani mukaan ja olen laittanut taskuun kadulta löytämiäni kolikoita. Niin suurta summaa en ole löytänyt, että olisin edes harkinnut meneväni sen kanssa löytötavaratoimistoon.

Joidenkin mielestä olen konna ja toisten mielestä vain harmiton veikko, kuten ehkä useimmat meistä. Vääriä tekojani voisin luetella lisää ja lähes loputtomiin koska niitä tulee koko ajan lisää. Joku kulkee maksutta kunnan joukkoliikenteessä ja väärinkäyttää silloin minunkin maksamia verorahoja, vaikka olen tarkoittanut ne ilmaiseen tai halpaan senioreiden liikkumiseen. Missään en ole nähnyt niin paljon ihmeparantumisia kuin invapaikoilla, sillä niin usein niille pysäköidyistä autoista nousee terveennäköistä, vikkeläkinttuista väkeä. Joku jätti aikoinaan televisioluvan maksamatta, joka hänkin petti myös minua ja jollain on tietokoneessaan laittomat piraattiohjelmat. Moni tekee paljon muutakin kiellettyä tai epärehellistä, joista vakuutusyhtiötkin saavat osansa. Joten vähintään pikkurikollisiako olemme kaikki?

Tuusulassa, lähes joen rannalla on kota, jossa vietämme välillä aikaa. Grillaamme ruokaakin ja joskus sinne päänsä kallistaa yön toviksi matkamies. Kotaan on aikoinaan murtauduttu muutaman kerran, tehty ilkivaltaa ja viety kaikki minkä irti saa makkaratikuista lähtien. Virtaakin sieltä voi poissaollessani varastaa, sillä sähkölaskut on maksettu. Koskaan kodalle ei ole tapahtunut sellaista, että poliisi olisi nähnyt tarpeelliseksi saapua paikalle. "Kirjataan ylös" he sanovat, kun soitan, sillä ilmoitus pitää tehdä, jotta vakuutusyhtiö edes huomioisi. Vakuutuspetoksella en ehkä silti aio syntilistaani pidentää. Vaikka tässäkin asiassa toisella aivolohkolla ajattelen, että ehkä vannomatta paras. 

Kahden asian vuoksi on poliisi näyttäytynyt Soiniityntiellä, Jokilaaksossa saakka vain kerran. Kun he kävivät kysymässä, voisiko poliisikoiria uittaa sillanpielen uimapaikalla. Lisäksi virkavalta mittailee ylinopeuksia postilaatikollani silloin tällöin. Lain pitkä koura on paikalla, kun en sitä kaipaa. Silloin, kun rekisterikilven valo ei pala tai auto ei mahdu yhteen pysäköintiruutuun. Tai ajonopeuden lipsahtaessa liian usein tai liian paljon yli sallitun. Näistä laittomuudentekosarjoista olen selvinnyt kolmesti kortin kuivumaan ottamisen sijaan sakkojen lisäksi erillisillä poliisi-tai nimishenkilöiden puhutteluilla.

Lainedustajaa olen kaivannut paikalle silloin, kun omaisuuteeni, läheisiini tai minuun on kajottu tai kun kesätyöpaikan kassalta saanut nuori ei uskalla soittaa poliisille kohdatessaan myymälävarkaan. Silloin ajattelen, että konnat pitäisi silti jotenkin saada vastuuseen. Tämä kaikki vaikuttaa yleiseen lainkuuliaisuuteen ja siirtää oikean ja väärän rajoja sallivampaan suuntaan. Nykyinen elämänmeno ja poliisivoimien priorisointi laittavat yhä useammin harkitsemaan oikeuden ottamista omiin käsiin tai siirtämistä yksityisille palveluiden tuottajille. Se ei ole pitkässä juoksussa hyväksi, jos koemme, että ainoita järjestyksen pitäjiä ovat vartiontiliikkeet ja liivijengit. 

Ehkä yhteiskunnan osalla, joka säätää ja valvoo, onkin kansalta salassa pidetty ohjeistus, jossa kerrotaan mikä on sallittua tai siihen ei muuten vaan puututa. Ehkä siellä lukee, että juhannuksena ja vappuna saa meuhkata ja rällästää, mutta varsinkaan ensimmäisenä joulupäivänä ei.

Juhannusaaton kirjoitusannokseen minut innoitti, kun silmiini sattuneen uutisoinnin mukaan häkki ei heilu, jos laittaa poikajoukolla väkisin nuoren naisen pimpsaan ja peräaukkoon kalun sijaan sormet. Luulen, että kansan käsitys hyväksytystä menee joskus oikeampaan suuntaan kuin poliittisin perustein laillani valituilla maallikkotuomareilla, jotka päättävät milloin raiskauksesta on syytä istua tovi muistellen tekemisiään ja milloin tekosista pääsee heti rehvastelemaan omiin piireihin. Ihmettelen tätäkin, sillä lautamiesten suurin arvo on heijastaa ja tuoda tuomiohin oikeudenmukaisuuden lisäksi kansan syviä tuntoja. 

On valitettavaa, että mainostetusta sivistyneisyyden kasvusta huolimatta edelleen ainakin miehillä seisoo yhtä aikaa ylä- ja alapää. Tunnustan, että myös minulla on valikoiva lainkuuliaisuus, sovellettu rehellisyys ja liukuva omatunto sekä moraali, jotka menevät välillä normien mukaan väärään suuntaan, mutta onko näin meillä kaikilla?