Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 317

Kun olin elämän sykkeessä mukana siten, että kolmasosa päivästä meni itsensä myymiseen muille, oli suhteellisen helppoa kokea olevansa tarpeellinen ja hyödyllinenkin. Tätä jaksoa kutsutaan usein palkkatyöksi.

Sitten tilttasi pumppu. Tai ei pumppu oikeastaan tiltannut, vaan putket olivat tukossa. Se, ynnä kokemukset isäni kuolinvuoteelta auttoivat tekemään yhden elämäni parhaista ratkaisuista. Vieläkin suren isäni haudalla joskus, että hän ei osannut luopua ansiotyöstä aiemmin. Hän vain totesi kuolinvuoteellaan, että olisi toivonut eläkepäiviensä olevan toisenlaiset. Toki niitä varjostivat myös sairaudet.

Kun luovuin Sininauhan operatiivisista johtamisista, olin sen jälkeen vielä viisi vuotta enemmän tai vähemmän tyhjänpanttina käytävillä ja työhuoneessani. Se oli  henkisesti raskas puolivuosikymmen, joka viitoitti polun tulla toimeen itsensä kanssa olematta tarpeellinen. Toinen puolivuosikymmen meni opettelussa kokoaikaiselle eläkkeelle, jolloin päivän pääsisältö oli odottaa yksin tai Niilon kanssa Päivistä kotiin töistä.

Kymmenen vuoden leppoistamiselämän täydennyskoulutusjakso siis. Nyt kun elän Jokilaaksossa ilman ihmisseuraa ja ennenkaikkea elinkumppania, viihdyn omalla tavallani itseni kanssa. Mutta vaikka yksinäisyys on alati läsnä, erakoituminen ei ole silti näköpiirissä, sillä somemaailma antaa minulle paljon. Olenkin kerännyt erilaisille foorumeille paljon virtuaali-ihmisiä, joita en livenä tunne enkä tule koskaan tuntemaankaan. Mutta nämä kaikki ihmiset ovat silti olemassa, joista teen enemmän tuttuja ja ystäviä itselleni oman tarpeeni mukaan, kun siltä tuntuu.

Olen asunut virtuaalimaailmasta löytämieni, köyhääkin köyhempien ihmisten, aikuisten ja lasten kanssa kuukausitolkulla öin ja päivin. Niin aion tehdä edelleenkin. Sitä varten olen hankkinut muun muassa mosquitoverkon ja -peiton, sillä ikkunalasit eivät näihin mataliin majoihin kuulu. Tosin suomalainen, kunnon hyttyskesä pärjää hyvin muiden maiden moskiitoille.

Eniten minua vetävät puoleensa lapset, mutta myös heidän perheensä. Kaikki se elämä, jossa on heidän rakkautensa, onnensa ja surunsa. Joten vaikka viihdyn itseni kanssa, kaipaan kontakteja elävään maailmaan, aikuisten ja lasten köyhiin koteihin ja koiriin vailla ihmiskotia.

Mutta luulen, että niin pienenä en edes yritä olla, jotta olisin kaikkien mieleen. Sitä paitsi se on mahdotontakin. Sillä kun annan koiralle, jonka kodittomuuden, kurjuuden ja nälän ovat aikaan saaneet ihmiset, makupalan tai peräti aterian, haukkuu minut ja koirat muiden koirien sijaan joku someväestä "koirille kuula kalloon" ja joskus tuntuu, että minulle myös.

Ei kommentteja: