Väärien valintojen asiantuntija * 304

Köyhyys vetää minua edelleen puoleensa. Ehkä siksikään minulla ei koskaan ole paljon rahaa. Luulen, että sen keräämiseen pitää olla intohimo tai ainakin jonkinlainen mielenkiinto. Maallinen mammona ei silti jätä minua rauhaan. En taida niin halutakaan. Kun ihmisellä ei ole mitään muuta kuin nälkä ja siinä näkee jotain kaunista, se on kauneutta inhimillisimmillään. Siellä jossakin on myös puhuttelevin ihmisyyteni. 

Aiheen pyöriessä päässäni, kääntelen sitä monin eri tavoin. Siitä on seurannut, että ymmärrän köyhyyden toisin kuin moni muu. Ehkä ajattelen rikkaudestakin samoin. Suomalainen sosiaaliturva yltää tarpeen tullen meihin kaikkiin. Jokainen Suomessa asuva saa yhteiskunnalta viime kädessä rahat sairauksien hoitoon, jokapäiväiseen leipään ja lämpimään asuntoon. Niillä eväillä voi tehdä petipaikastaankin viihtyisän kodin, oli sitten muuta aineellista hyvinvointia tai ei.

Ymmärrän kyllä senkin, kun narkomaani laittaa yhteiskunnan antaman ruokarahan huumevelkoihin, koska pelkää, että trokari katkaisee perinnän yhteydessä käden. Toisaalta käsitän senkin, kun äiti maksaa ruokaan tarkoitetuilla rahoilla mieluummin aikamiespojalleen takaamansa lainan, ettei mene koti alta ja poika voi jatkaa äidin jääkaapilla käymistä. Kuten on tehnyt koko elämänsä tai avioeron jälkeen viimeiset kymmenen vuotta.

Mutta tällä ei ole mitään tekemistä todellisen, aineellisen köyhyyden kanssa. Siellä lattia näyttää sateen jälkeen erilaiselta kuin olohuoneemme parketti. Suomessa lähes aina on jopa valinnanmahdollisuuksia, mihin rahansa laittaa. On siis rahaa, jonka käyttötarkoituksen voi valita. Sitä sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt, miksi yhteiskunta, joka turvaa jokaiselle asunnon ja leivän, ei kykene turvaamaan, että annetut eurot menevät siihen mihin ne on tarkoitettukin.

Tähän ikään olen ollut kutsuttu tai ehtinyt kutsua itseni kylään ja asumaankin moneen paikkaan, joista ei meidän normeilla hevin viihtyisää kotia rakenneta. Näin on usein maissa, joissa ei ole kovinkaan kattavaa sosiaaliturvaa. Jos Suomessa asuva pitää itseään köyhänä, niin millä sanoilla tulisi kutsua heitä, joilla ei todellakaan ole juuri valinnanmahdollisuuksia? Jokapäiväinen, varma seuralainen on nälkä. Onko suomalaisen köyhän alapuolella vielä jossain joku ryhmä nimeä vailla? Onko se sitä yhden hyväosaisen julkisuuteen lanseeraamaa ihmisroskaa, vaikka hekin taitavat olla todellisen köyhän rinnalla etuoikeutettuja.