Väärien valintojen asiantuntija * 302

Raha ilman velvollisuuksia on viranomaisten jakamaa rahaa siten, ettei sen eteen tarvitse tehdä yhtään mitään. Se on yksi näennäishyvinvointiyhteiskunnan pahimmista myrkyistä, sillä ilmaista rahaa ei ole. Vaan joku on aina sen maksanut tai hankkinut tavalla tai toisella. Eikä se ole hyväksi saajallekaan. 

Sataviisivarmasti tiedän mistä puhun, sillä vuosikaudet yhteiskunta elätti minut enkä tehnyt mitään leipäni eteen. Tai tein minä. Paljon pahaa. Lähinnä yöaikaan. Mutta eräällä tavalla olin hyödyllinen silloinkin, sillä työllistin lukuisia viranomaisia ja monia, erilaisia ammatinharjoittajia.

Muistan kuin eilisen Tuusulan sosiaalityöntekijän, Carita Niemelän, jonka luokse menin anomaan ja kerjäämään rahaa nälkäisen näköisen koirani kanssa: "Että etkö edes Monille voi antaa harkinnanvaraisesti luupussin vertaa?" Ei antanut Carita vaan sanoi, että ostat silläkin keskikaljaa. Niin kuin olisin ostanutkin.

Inhosin tätä sosiaalityöntekijää vuosikaudet. En siksi, että hän ei antanut mitään, vaan siksi, että hän näki lävitseni. Hän oli työssään enemmän ammattilainen kuin minä "luukuttajana", vaikka osasin loistavasti pummaamisen taidon.

Elin enemmän ja vähemmän yhteiskunnan siivellä kymmenen vuotta, jolloin pahinta oli, jos ja kun työvoimaviranomainen tarjosi töitä. Tosin kieltäytymisestä ei seurannut kuin siirtyminen työvoimatoimiston asiakkuudesta sosiaalitoimen asiakkaaksi. Myrkytettyä rahaa sai molemmista yhteiskunnan ylläpitämistä paikoista suunnilleen saman verran.

Jos itselläni olisi valta, vastikkeetonta rahaa ei hevin tippuisi, vaan kaikelle olisi vastike. Joku olisi palkkatyössä, joku opiskelisi, joku lukisi sokealle lehteä, joku tekisi lapsen, joku keräisi roskia, sieniä tai marjoja, joku olisi kuuntelija tai muu seura yksinäiselle jne. Kuka mitäkin. Järkevää tekemistä on pallo täynnä.

Jos istuisin Caritan Niemelän tuolilla ja kaltaiseni ammattiluukuttaja tulisi sinne laillani nälkäisen koiransa kanssa, en sanoisi, että ei tipu. Vaan sanoisin, että toki koiralle luita ja isännälle ehkä muuta ruokaa ja kenties virvokkeitakin.

Mutta ensin tuossa on sinulle viiden litran pärekori. Otapa se, kipaise tuohon lähimetsään ja täytä vasu mustikoilla. Tuo ne sitten tänne, niin laitetaan marjat menemään seniorikotiin. Saavat tehdä siellä piirakan seuraavan päivän kaffehetkeen. Ehkä voidaan päästä samaan pöytäänkin tai ainakin sinä, joka poimit marjatkin. Tämän tehtyäsi katsellaan yhdessä niitä harkinnanvaraisen jeesin tarjoamia mahdollisuuksia ja ehkä jotain uutta polkua sinulle, jos kiinnostaa.

Vuosikymmen tai pari myöhemmin, jätettyäni päihteet, törmäsin päälliköksi kohonneeseen Carita Niemelään ja kysyin: "Muistatko minut? Taisin olla aikoinaan Hyrylän kuuluisin juoppo." Hän katsoi iloinen pilke silmäkulmassa ja vastasi: "Voi toki Jorma sinut muistan ja pulloja kantaneen koirasi myös. Mutta et ollut Hyrylän kuuluisin juoppo. Sen sijaan olit kuuluisin selvinnyt juoppo."