Väärien valintojen asiantuntija * 293

Taidanpa kertoa vähän enemmänkin mihin kaikkeen käytän kämmenenkokoista älylaitettani eli kännykkää. Kakarana ollessani mustalaiset pitivät Hyrylän kupeessa aitoa leiriä telttoineen, vankkureineen ja hevosineen. Sinne oli päästävä "vakoilemaan", sillä se oli sen ajan jännittävistä asioista välillä ehdoton ykkönen. Siksikin, koska minua oli peloteltu heidän sieppaavan valkolaisten lapsia. Kukaan ei silloin puhunut romaneista. Sieppausta taisin suutuspäissäni toivoakin joskus, kun faija antoi kunnolla selkään jostain kolttosesta.

Mutta eivät ne minua vieneet, vaan ensimmäinen, salainen tyttöystävänikin oli "mustalais-Leena". Hänen kanssaan kukaan ei kulkenut edes koulumatkoja eikä puhunut välitunnilla rotunsa tai heimonsa vuoksi. Samasta syystä itse halusin kulkea vain hänen kanssaan. Yli 60 vuotta myöhemmin löysin hänet Ruotsista Googlen hakupalveluiden avulla. Halusin kertoa ja tunnustaa 7-vuotiaan pojan ensirakkaudesta.

Tämä kaikki kuuluu harrastuksiini, joita aloitin elämäni leppoistamisjaksolla. Pengon esimerkiksi menneisyydestä ihmisiä, joille halusin sanoa silloin tai nyt jotain, joka jäi sanomatta. Käsitin, että he eivät koskaan ilmesty oveni taakse, vaan minun on mentävä heidän luokseen sähköisesti tai muuten, jos haluan sanoa sanottavani. 

Olen löytänyt serkkuni Kanadasta, äitini siskon tyttären Länsirannikolta, jonkun lapsuuden kaverin Aasiasta ja vaikka ketä pitkin maailmaa. Kaikki tämä on minulle mielenkiintoista ja osa sähköistä somea. Saamistani palautteista päätellen myös ihmiset menneisyydestäni ovat olleet hyvillään yhteydenotoistani.

Mutta joskus on vähän toisinkin. Kun kaivoin entisen rakkauteni esiin neljänkymmenen vuoden takaa, tokaisi hän ensimmäisenä, että mitä minulle soitat? Kun kysyin, oletko sitten vihainen, leppyi hän ja sanoi, että en enää, kun siitä on niin kauan. Taru ei kuitenkaan ole soittanut takaisin. Ehkä soitan joskus uudelleen. 

Tänä aamuna tarttui kännykän haku-haaviin viimein Petteri, jota olen etsinyt monesti. Hän vietti kodissani lapsena paljon aikaa ja itse asiassa asuikin yli puolivuosisataa sitten. Nyt aikuinen mies oli hyvin yllättynyt ja otettu yhteydenotostani ja muisti kuin eilisen istumisensa sylissäni isäni vihreänsinisessä kupla-Volkkarissa. Sillä ajoimme ilman ajokorttia pitkin Korpintietä, joka taisi olla silloin vain tie. Petteri oli asunut yli 30 vuotta Espanjassa, mikä selittää osin miksen löytänyt häntä aiemmin.