 |
Turun Sanomien mukaan muun muassa tällaista: "Teko tapahtui 71 vuotta sitten presidentinvaalien aikaan. Tekijöiksi epäiltiin ensin kommunisteja, mutta totuus paljastui toisenlaiseksi. Maanantaina 13. helmikuuta 1950 helsinkiläinen Gustav istui illallisella ravintola Savoyssa. Palanpainikkeeksi hän siemaili ruokaryyppyjä ja lähti sitten puolenyön aikaan kotiin. Seuraavana päivänä hän ja koko Suomen kansa saivat lukea Ilta-Sanomien etusivulta, että Eduskuntatalossa oli räjähtänyt yöllä pommi: "Koko talo tärähti räjähdyksen voimasta".
Helsingin Sanomat kertoi, että yön pimeydessä vähän ennen kello yhtä tuntematon tihutyöntekijä oli hiipinyt Eduskuntatalon takaa kohti pääsisäänkäyntiä. Hän oli hypännyt kiviaidan yli, edennyt kivipilarien suojassa ja paiskannut pommin lasioven läpi. Iskun tarkka ajankohta oli 14. helmikuuta kello 0.55. Räjähdys väänsi pääoven rautakehykset muodottomiksi ja rikkoi kaikkiaan yli 70 ikkunaa.
Teko nousi ykköspuheenaiheeksi sekä Suomessa että Ruotsissa. Naapurimaassa iltapäivälehti Expressen oli epäilyksissään samoilla linjoilla kuin monet suomalaiset: asialla saattoivat olla kommunistit. Salaliittoteoriaa tuki herkkä poliittinen tilanne. Maassa oli juuri käyty presidentin valitsijamiesvaalit, ja eduskunnassa valmistauduttiin järjestämään varsinainen äänestys, joka oli lajissaan ensimmäinen normaali toimitus sitten vuoden 1937.
Lisäksi kommunistien Mauno Pekkala oli yllättäen saanut vaaleissa toiseksi eniten valitsijamiehiä. Poliisi oli ymmällään. Oliko kyseessä poliittinen attentaatti? Tekijä tai tekijät eivät olleet jättäneet minkäänlaista viestiä eivätkä ottaneet yhteyttä tiedotusvälineisiin tai viranomaisiin. Johtolankoja olivat vain lasinsirut ja pommin jäänteet.
Teknisten tutkimusten perusteella poliisi pystyi päättelemään, että pommi oli alkeellinen viritys, jonka räjähteenä oli reilun kilon verran TNT:tä eli trotyyliä tai kolmisen kiloa dynamiittia. Niitä löytyi sotien jäljiltä joka toisen talon kellarista, vintiltä tai vajasta.
Poliisi lupasi pidätykseen johtavista tiedoista 50 000 markan palkkion, jonka Helsingin Sanomat vielä tuplasi. Raha ei kuitenkaan ollut syynä tekijän paljastumiseen. Kävi ilmi, että helsinkiläinen Gustav ei jäänytkään Savoyssa viettämänsä ravintolaillan jälkeen kotiin nukkumaan. Hän kaivoi kellarin hiekkalattian alta sota-aikaisen räjähdysaineen, värkkäsi siitä pikapommin ja suunnisti kohti Eduskuntataloa.
Viikon päästä tapahtuman jälkeen Gustav tunnusti tekonsa ensin isälleen ja sitten poliisille. Hän oli akateemisen tutkinnon suorittanut reservin luutnantti, joka oli saanut vuonna 1947 kuorma-auton lavan päähänsä. Fyysisten vammojen lisäksi hänen mielensä järkkyi onnettomuuden seurauksena niin, että hän sairastui skitsofreniaan. Aikaisemmin hän oli jo käynyt kivittämässä Yleisradion ikkunoita. Hän oli raivostunut siitä, että hänen etunimeään toisteltiin usein radio-ohjelmissa.
Tihutyön selviäminen ja syyn paljastuminen olivat kansallinen helpotus. Tapausta käsiteltiin heinäkuussa Helsingin käräjäoikeudessa, joka totesi pommimiehen syyntakeettomaksi ja päästi hänet vapaaksi. Rahalliset korvauksia oikeus kuitenkin määräsi.
Lähteenä on käytetty muun muassa Ilta-Sanomissa 13. helmikuuta 2018 julkaistua Vesa Kovasen artikkelia."
Helsingin Sanomat kertoi, että yön pimeydessä vähän ennen kello yhtä tuntematon tihutyöntekijä oli hiipinyt Eduskuntatalon takaa kohti pääsisäänkäyntiä. Hän oli hypännyt kiviaidan yli, edennyt kivipilarien suojassa ja paiskannut pommin lasioven läpi. Iskun tarkka ajankohta oli 14. helmikuuta kello 0.55. Räjähdys väänsi pääoven rautakehykset muodottomiksi ja rikkoi kaikkiaan yli 70 ikkunaa.
Teko nousi ykköspuheenaiheeksi sekä Suomessa että Ruotsissa. Naapurimaassa iltapäivälehti Expressen oli epäilyksissään samoilla linjoilla kuin monet suomalaiset: asialla saattoivat olla kommunistit. Salaliittoteoriaa tuki herkkä poliittinen tilanne. Maassa oli juuri käyty presidentin valitsijamiesvaalit, ja eduskunnassa valmistauduttiin järjestämään varsinainen äänestys, joka oli lajissaan ensimmäinen normaali toimitus sitten vuoden 1937.
Lisäksi kommunistien Mauno Pekkala oli yllättäen saanut vaaleissa toiseksi eniten valitsijamiehiä. Poliisi oli ymmällään. Oliko kyseessä poliittinen attentaatti? Tekijä tai tekijät eivät olleet jättäneet minkäänlaista viestiä eivätkä ottaneet yhteyttä tiedotusvälineisiin tai viranomaisiin. Johtolankoja olivat vain lasinsirut ja pommin jäänteet.
Teknisten tutkimusten perusteella poliisi pystyi päättelemään, että pommi oli alkeellinen viritys, jonka räjähteenä oli reilun kilon verran TNT:tä eli trotyyliä tai kolmisen kiloa dynamiittia. Niitä löytyi sotien jäljiltä joka toisen talon kellarista, vintiltä tai vajasta.
Poliisi lupasi pidätykseen johtavista tiedoista 50 000 markan palkkion, jonka Helsingin Sanomat vielä tuplasi. Raha ei kuitenkaan ollut syynä tekijän paljastumiseen. Kävi ilmi, että helsinkiläinen Gustav ei jäänytkään Savoyssa viettämänsä ravintolaillan jälkeen kotiin nukkumaan. Hän kaivoi kellarin hiekkalattian alta sota-aikaisen räjähdysaineen, värkkäsi siitä pikapommin ja suunnisti kohti Eduskuntataloa.
Viikon päästä tapahtuman jälkeen Gustav tunnusti tekonsa ensin isälleen ja sitten poliisille. Hän oli akateemisen tutkinnon suorittanut reservin luutnantti, joka oli saanut vuonna 1947 kuorma-auton lavan päähänsä. Fyysisten vammojen lisäksi hänen mielensä järkkyi onnettomuuden seurauksena niin, että hän sairastui skitsofreniaan. Aikaisemmin hän oli jo käynyt kivittämässä Yleisradion ikkunoita. Hän oli raivostunut siitä, että hänen etunimeään toisteltiin usein radio-ohjelmissa.
Tihutyön selviäminen ja syyn paljastuminen olivat kansallinen helpotus. Tapausta käsiteltiin heinäkuussa Helsingin käräjäoikeudessa, joka totesi pommimiehen syyntakeettomaksi ja päästi hänet vapaaksi. Rahalliset korvauksia oikeus kuitenkin määräsi.
Lähteenä on käytetty muun muassa Ilta-Sanomissa 13. helmikuuta 2018 julkaistua Vesa Kovasen artikkelia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti