Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 272

Wikipedia sanoo, että ilmiönä downshiftaus-aate on hyvin vanha. Sen juuret ovat itämaisessa filosofiassa ja sen voidaan nähdä olevan ominaisempaa kehitysmaille kuin hyvinvointivaltioille. Länsimaissa pelätään, että aate voisi yleistyessään johtaa kulutusyhteiskunnan rapistumiseen, elintason ja peruspalveluiden laskuun, työttömyyden rajuun nousuun ja perinteisten sukupuoliroolien vahvistumiseen. 

Ideologian perusajatus on kuitenkin, että aidosti hyvinvoiva yhteiskunta tulee menestymään ja vaikka ei tulisikaan, olisi eläminen mielekkäämpää kuin suorituskeskeisessä valtiossa, missä yhteiskunnan hyvinvointi pannaan ihmisen hyvinvoinnin edelle. Ehkä kyse on myös nuoren sukupolven kapinasta. Ilmiönä downshiftaus on ominainen vuosituhannen vaihteen jälkeen aikuistuvalle sukupolvelle, jolle avioerot ja burnoutit ovat arkipäivää.

Downshiftaaminen voidaan siis nähdä myös kapinana aikaisempaa sukupolvea vastaan tai vaihtoehtoisesti kiittämättömyytenä toimivaa yhteiskuntaa varten nähtyä työtä kohtaan. Aatteen toivotaan parhaassa tapauksessa poistavan työikäisten stressiä sekä vähentävän nuorten masentuneisuutta ja tarvetta eskapismiin, joka lieneen jotain todellisuuspakoisuutta. 

Jyväskylän yliopiston professori Juha Hakalan mukaan downshiftaus voi olla hyvä ratkaisu, jos työelämä uhkaa täydellisesti uuvuttaa ja hölläämiseen tarjoutuu mahdollisuus. Hakalan mukaan "monet eivät uskalla elää sellaista elämää kuin haluaisivat, vaikka ulkoisesti puitteet ja hyvän elämän tunnusmerkit, kuten autot ja talot, olisivatkin kunnossa. Jokaisen olisi löydettävä oma tapansa elää." Hakala arvioi, että liian suuret työpaineet johtavat esimerkiksi mieliala- ja muiden lääkkeiden käyttöön. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajan Leena Linnainmaan mukaan downshiftaus saattaa pysäyttää naisen etenemisen työuralla. Koska downshiftaus houkuttelee erityisesti koulutettuja, hyvässä asemassa olevia naisia, se saattaa myös voimistaa vanhoja sukupuolirooleja lisäämällä naisten vastuuta kodista.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apusen mukaan leppoistaminen on itsekästä ja ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä, jotta he kartuttaisivat yhteistä kassaa, josta hyvinvointipalvelut maksetaan. Apusen mukaan ihminen toteuttaa itseään parhaiten tekemällä oikeaa, merkityksellistä työtä. Myös yritysvalmentajana aikoinaan ansioitunut Jari Sarasvuo piti downshiftingia itsekkäänä Suomi-areenassa kesällä 2011.

8 kommenttia:

SIILI kirjoitti...

Ei se Apunen ole enää pariin vuoteen ollut EVAssa töissä .

For life kirjoitti...

Ei sen väliä...

Tiina Hokkanen-Oja kirjoitti...

Lukijasi on saattanut jo unohtaa eilisen postauksesi. Joten lisää aloituslauseeseesi "Wikipedia sanoo, että ilmiönä aate on hyvin vanha." sana 'downshiftaamisen'. Eli: "Wikipedia sanoo, että ilmiönä downshiftaamisen aate on hyvin vanha.

SIILI kirjoitti...

Koin kuitenkin velvollisuudekseni informoida asian nykytilasta.

For life kirjoitti...

Voisitko informoida myös Wikipediaa, sillä vanhentunut tieto on sieltä?

SIILI kirjoitti...

Wikipediassa kyllä mainitaan että hän jätti tehtävän vuoden 2019 lopussa.

For life kirjoitti...

Mutta eihän se muuta sitä, että silloin, kun hän sanoi mitä sanoi, hän oli tehtävässään. Siin jos sanoin jotain Sininauhasäätiön bossina, niin eihän se sillä muutu, etten ole enää töissä koko lafkassa.

SIILI kirjoitti...

Kyllä