Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 235

Aika moni, minä siinä kaikessa mukana, hankkii elämänsä aikana uskomattoman määrän tavaraa, jota ei tarvitse ostohetkellä eikä koskaan sen jälkeenkään. Niitä sitten siirtelemme pitkin eloamme paikasta toiseen muuttokuormienkin mukana. Toki joskus olen sitä yrittänyt hävittääkin. Huonolla menestyksellä, sillä jollakin ihmeellisellä tavalla ne yhä lisääntyvät ja tarpeetonta on aina vaan enemmän. 

Nykyisin Jokilaaksossa sitä varten on Muistojen merikontit täynnä tarpeetonta. Menneen ajan kanssa eläminen kesäsateen ropistessa peltikattoon lienee yhtä hyödytöntä kuin vaikkapa Linnanmäen vuoristoradassa istuminen junan mennessä ylös ja alas. Mutta muistoissa ajan kuluttaminen on halvempaa ja jotenkin mielelleni merkityksellisempää kuin kiskoilla kiertäminen ympyrää. Säästyy rahaakin ostaa lisää lohtutavaraa, jota hankkimasta olen joskus itseni yllättänyt.

Liisalla ja Päivillä oli ainakin yksi yhteinen tapa. Heistä oli mukavaa kulkea kaupoissa hyllyjen välissä hypistellen tavaroita. Ehkä mielikuvituksen laukatessa ja joskus ostaakin jotakin mitä ei milloinkaan tarvitse. Silloin tällöin kuljin näillä ostosmatkoilla dekkari tai muu pokkari takataskussa, jota istuin lukemaan johonkin myymälän tuoliin ja odottamaan milloin lähdetään seuraavaan putiikkiin. 

Muistan kerran ystävälleni Ulla-Maija Nikulalle ihmetelleeni, kun Päivi hieman hiiltyi pyörähtäessään eteeni harkinnassa olevaa kolttua näyttämään. Ehkä kysyäkseen mielipidettäni. Erehdyin sanomaan, että nätti, mutta tarvitsetko sinä sitä. Ulla-Maija opasti minua naisen viisaudella, että kun nainen on ostoksilla, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko joku tarpeellista vai ei. Ne ovat aivan eri asioita. Ja jatkoi, että se olisi jokaisen puolison hyvä ymmärtää.

En silti ymmärtänyt lainkaan. Kunnes yhtenä päivänä yllätin itseni rautakaupan hyllyjen välissä erilaisia härveleitä väännellen ja käännellen kuumeisesti pohtimassa, että missähän voisin tätä joskus tarvita, jotta pystyisin perustelemaan ostoksen edes itselleni. 

Ei kommentteja: