Väärien valintojen asiantuntija * 216

Monta vuotta Päivin ja minun vapaa-ajan ydin ja harrastaminen oli veneilyä ja matkailuautoilua. Vene oli 10-metrinen teräsalus ja autokin yli 8 metriä. Sitä varten tarvitsimme molemmat kuorma-auton ajokortin. Itse olin hankkinut sen jo aiemmin, sillä menetin aikoinaan ylipäätään ajoluvat pariinkin kertaan, kun en osannut pitää juomista ja autolla ajamista erillään.

Matkakodilla kiertelimme pitkin Suomea ja muuta maailmaa useammankin reissun verran. Siinä myös asuimme työhönkin liittyen muun muassa Rastilan leirintälueella, Sininauhaliiton toimistorakennuksen edessä ja puolimatkankoti Myrrin parkkipaikalla. Taidettiin tovi olla Tuusulan Mutterimajan pihassakin. En osannut ajatella veneilyn tai karavaanarielämän olleen harrastuksia, vaan meille ne olivat enemmän tapa elää. Työ ja vapaa-aika olivat joka hetki läsnä.

Veneen nostimme syksyisin ylös ja talven aikana visioimme missä sen kanssa olisimme seuraavana kesänä. Suomen isot järvet Saimaata lukuunottamatta tulivat tutuiksi, kuten myös Suomenlahden rannikko. Veneessäkin yövyimme monta jaksoa. Tervasaaren kannaksellakin, sillä Helsingin moottorivenekerho oli kotisatamamme. Koimme, että meillä oli yksiö luksuspaikalla, vaikka yöpyminen oli kiellettyä. 

Seurallamme on myös saari puolessa välissä Porvooseen mentäessä. Girsholmiin seilasimme monesti yön tai kahden yli reissulle. Veneilyssä oli minulle jotain aivan erityistä. Kesäiltaisin istuin usein Vrijheidin takakannella ja juuri siellä koin usein ja eniten, että minulla on kaikki enkä toivo mitään. Päivi oli mukana aina ja tunsin hyvin syvästi kuinka valtavasti häntä rakastin.

Nyt olen hukannut nämä kaikki. Taakse jäänyttä elämää ovat minulle tärkeä työ, Matkakoti, Vrijheid ja ennen kaikkea Päivin rakkaus. Vain rakkauden menettämistä suren ja usein kaipaankin. Ehkä se on hinta, kun rakastaa koko sydämellä hullun lailla kuin viimestä päivää, täydellä tunteella ilman järjen hiventäkään.

Kun etsin itseäni päihteiden avulla, elin silloinkin vahvasti tunteella. Mutta silloin oli sama kuoliko läheinen, menikö työpaikka, voitinko arpajaisissa tai tapahtuiko mitään, jokainen tunnetila vei pullon ääreen. Sitten lopetin juomisen ja elin vuosikymmeniä järki ensin. Mutta koko ajan opettelin kuinka elää uudelleen tunne ensin tarttumatta pulloon.

Mutta opin sen. Nyt elän taas tunne ensin ja itken paljon. Varsinkin he tai ne, jotka eivät syystä tai toisesta heittäydy tunteiden vietäväksi, eivät ymmärrä minua lainkaan. Ehkä myös pienestä, harmaasta hiirestäni kasvoi itsenäinen, aikuinen nainen, joka ei enää ymmärtänyt minua. Ehkä olen nyt vuorostani harmaa hiiri.