Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 215

Muistojen merikonteissa pohdin monesti mikä vimma ajaa ihmisen ostamaan kaikkea sellaista mitä ei koskaan tarvitse. Yksi syy on varmasti jonkun kaipuu, jota en itse edes täysin ymmärrä. Oma osansa on lohduttamisella pettymyksen koettuaan tai tuotettuaan. Tästä olen löytänyt itseni monesti.

Kun erosin Liisasta, ostin vanhan hollantilaisen teräsveneen, jonka nimi oli suomeksi "Vapaus". Ehkä se oli lohdutuspalkinto, sillä en halunnut erota kummastakaan vaimostani. Mutta kun en pärjännyt heidän lähellään itseni kanssa, tein kuten tein, erosin.

"Vrijheid", joka lienee hollannin kieltä, luki veneen kyljessä. Nimi saattoi kuvata jotain tulevaa, sillä elämäni koki silloin suuria muutoksia, joista avioero ei ollut pienin. Aluksessa oli, vanha kun oli, vikaakin silloin tällöin tai oikeastaan aina jotain. Sillä tuli kuitenkin seilattua monta ikimuistoista kesää ja reissua Päivin kanssa sisävesillä sekä merillä Viroa myöten.

Kerran sitä rassasin ehkä Airistolla työkaverini Hannun kanssa, joka oli sen vuoksi parikin kertaa vähintään kaulaa myöten rasvassa. Tulin silloin maininneeksi, että hommasta en mitään maksa, mutta jään palveluksen velkaa ja toivon voivani joskus kuitata potut pottuina.

Senkin aika tuli, sillä Hannun ja Sinikan piti saada 14 metriä pitkä matkailuvaunuyhdistelmä Kiuruveden iskelmäfestivaaleille eikä ajaminen pelkästään omin voimin tuntunut heistä oikealta vaihtoehdolta. Joten tarjouduimme hoitamaan homman. Päivis ajoi toista yhdistelmää, jolla silläkin oli mittaa lähes kymmenen metriä ja minä toista. Turistiin matkalla niitä näitä, muisteltiin menneitä ja rakennettiin tulevaisuutta.

Puolen tuhannen kilometrin matka meni rattoisasti ilman kommelluksia ja iltatuimaan olimme perillä Kiuruveden keskustassa ja rannalla. Vaikka vettä satoi, pulahdin uimaan, sillä vesi oli kuin linnunmaitoa. Tosin sanonta oli Päivin mielestä menettänyt lausumanani uskottavuutensa.

Sieltä lähdimme muille maille tarkoituksena olla Matkakodillamme iltapäivällä Ikaalisissa, niin sanotussa Haverin rannassa. Ajattelimme, että jos herrasväki on kotosalla, on iltakahvit melkoisella varmuudella tiedossa. Haverin Juhani oli Sininauhaliiton puheenjohtaja ennen minua ja myöhemmin työtoverinikin. Oiva mies, joka on säilynyt etäisenä ystävänäni. Hän oli ja lienee edelleen harkitsevan loivaliikkeinen hämäläinen, joka sanoi kerran yllättäen työyhteisökokouksessa: "Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia tietokoneen kanssa." Ja jatkoi: "Se on pysyvästi komeroni pimeimmässä nurkassa ja pidän huolen, että yksikään johto ei ole kiinni." 

Ei kommentteja: