Väärien valintojen asiantuntija * 211

Kun asuin Keski-Suomessa Kalliomäen puolimatkankodissa, istuin usein Korttajärven ratsutallin aitauksen vieressä ja katselin, kun tytöt ratsastivat, siivosivat pilttuita ja hoitivat hevosia. Kerran viereeni istahti eläkeikää lähestyvä mies, joka paljastui pankinjohtajaksi. Katsoin tätä harmaantuvaa herraa ja kysyin "mikä sinut on tänne tuonut". Hän vilkaisi minua tuimasti ja vastasi, että hulluus. Ja jatkoi: "Jään kohta eläkkeelle ja silloinkin aurinko laskee länteen. Mutta minä ratsastan itään, sillä se on ollut unelmani lapsesta saakka. Minä opettelen ratsastamaan."

Siitä hetkestä lähtien pidin hänestä. Tarinoimme monesti parhaimmillaan kuin vain kaksi elämän kolhimaa miestä voivat tehdä. Tämän pankkimiehen hulluudessa oli kuitenkin järkeä roppakaupalla, jota ei vastaavasti ole love storeissani, ei hitustakaan varsinkaan Melanien kanssa. 

Tätä kirjoittaessa on Little Jorman äidin syntymäpäivä ja tiedän mitä annan hänelle syntymäpäivälahjaksi. Annan itseni uudelleen, haluaa hän sitä sydämessään tai ei. Ehkä juuri hulluus tekee rakkaudesta parhaimmillaan jotain niin suurta, että sen vuoksi kannattaa iloita ja surra syvästi sekä elää ja kuolla. Jopa kuninkaalliset luopuvat kruunustaan rakkauden vuoksi.

On tulevaisuuteni kuinka tahansa, viimeistä sivua elämäni kirjassa ei ole Melanien kanssa kirjoitettu. Voi myös olla, että se on elämäni suurin väärä valinta, mutta teen, kuten sydämeni sanoo. Sitä paitsi biologisen isyyden lapsiprojektini on kesken ja saattaa kesken jäädäkin. Ensimmäisellä yrityksellä yli kolmekymmentä vuotta sitten pääsin murkkuikäisen pojan adoptioisäksi ja toisella kerralla muutama kuukausi sitten peräti syntymätodistukseen isäksi, joten edistystäkin on tapahtunut.

Nyt olen parannellut haavoittunutta sydäntäni Jokilaakson hiljaisuudessa luonnon keskellä Covid-19 rokotteita odottaen. Kun jossain vaiheessa saan tunteeni edes jollakin lailla hallittavaan muotoon, tilaan liput ja lähden Aasiaan. Menen myös Filippiineille katsomaan pientä Jorma Goza Soinia, hänen veljeä, kolmea siskoa sekä tietty äitiä.

LJ:llä on ainakin kaksi yhteistä asiaa Suomiveljensä Markon kanssa. Kummankaan biologinen isä en ole, mutta kummatkin ovat tarvinneet vanhempia. Olen siihen kelpo vaihtoehto, vaikka Markolla ei ole enää vuosiin ollut minulle asiaa. Ei ainakaan sellaista minkä hän olisi pystynyt minulle itse sanomaan.

Kaikki henkilökohtaiset rakkaani ovat enemmän tai vähemmän virtuaalimaailmassa tai sinne päin tai muuten vaan maailman äärissä. Joku ikäihmisten palvelukodissa, moni taivasten valtakunnassa, joku Philippiineillä ja niin edelleen. Fyysisesti lähimpänä ovat osaomistuskoira Niilo sekä Päivis Jokelassa ja Taru Vantaalla. Hekin ovat minulle iäti rakkaita.