Mutta minä olin vain herkkumyymälän yhteinen varastopoika, jossa sain kokemusta mitä on olla monen palvelija. Joskus perässäni elintarvikevarastoon tuli joku naisista, joka selkäni takana neuvoi kuinka otan sen ja sen purkin hyllyn perältä. Välillä tunsin selässäni rinnat ja kovettuneet nännit turhankin kauan ja joskus jonkun käsi hipaisi jalkojeni väliä. Se oli jännittävää ja kiihottavaakin, vaikken ymmärtänyt aikuisista naisista oikeastaan mitään. Enkä kyllä ymmärrä vieläkään. Ajan kanssa kuitenkin opin jotain ja minullakin oli osani näihin salaisiin tuokioihin. Naistenmiestä minusta ei ole kuitenkaan tullut. Nykyään tämä kaikki olisi kai tuomittavaakin.
Aiemmin sivusin kirjassani osaomistusravintolaani Cafeteria Helsinkiä Las Palmasissa. Siellä tutustuin aika moneen minua iäkkäämpään suomalaiseen ja ruotsalaiseen leskirouvaan. Ehkä olin joidenkin ystäväkin, sillä ymmärsin heitä oikein hyvin, kun he sanoivat: "Vuosiin mieheni ei koskenut minuun edes sormellaan. Mutta hän jätti paljon rahaa ja on kuollut. Nyt otan kaiken takaisin, nautin elämästä ja ostan tumman pojan aina viikoksi kerrallaan."
Heitä Kanariansaarilla riitti, sillä Afrikka oli lähellä, josta he tulivat paremman elämän toivossa. Aivan kuten aasialainen nuori nainen maaseudulta turistikohteisiin. Pohjoismaalaisen, kultahelyissä kulkevan iäkkään naisen kainalossa oli Las Palmasissa varsin turvallista kulkea ilman passia ja muita papereita.
Haluan kirjoittaa rakkaudesta tai sen kaipuun monista kasvoista, kuten sen olen elämässäni kokenut. Siitä, että mies on mies ja nainen on nainen, vaikka kahden kauppakin näyttää olevan valitettavan usein kolmannen korvapuusti. Silti tiedän, että iäkäs mies tai nainen voi rakastaa ja kaivata nuorta rakasta, vaikka tietää, että se ei voi olla totta ilman rahaa tai sillä hankittua muuta korvausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti