Väärien valintojen asiantuntija * 151

Katulähetyksessä panostimme paljon viihtymiseen, sillä jotta "kantilla kuivilla olosta" muodostuisi mielen ja ruumiin raittiutta, oli sen oltava enemmän kuin entinen elämä. Helppoa se ei usein ollut ja lieneekin niin, että päihdeongelma on keskuudessamne niin kauan kuin isolle osalle ihmisistä on mukavaa olla pikku hiprakassa vähintään silloin tällöin. Sitä se oli aikansa minustakin, enemmänkin kuin silloin tällöin. 

Yksi tärkeä osa-alue oli kesät ja kesäpaikat, joita meillä oli useita. Mutta Vatianjärven rantaa lukuunottamatta ei omia, vaan ne olivat erilaisilla sopimuksilla käytössämme. Tessio Backan Vatianjärven lisäksi yksi huippuvisio oli Päijänteen rannalla, Sammallahdessa sijainnut teollisuuskiinteistö, jonka rakennuksilla ei ollut mitään arvoa. Pihakin oli täynnä romua ja ehkä siksikään muut eivät siinä järkeä nähneetkään.

Mutta me näimme. Olin tehnyt tunnusteluja ja saanut lupauksen, että nimenomaan Katulähetyksellä voisi olla mahdollisuus saada tontille kaavamuutos rivitalokoteja, päiväkeskusta ja rantasaunaa varten. Tiellä oli rahan puutteen lisäksi muitakin isoja ongelmia. Yksi, eikä suinkaan vähäisin oli kunnan etuostooikeus, sillä kiinteistö sijaitsi ainutlaatuisella paikalla.

Kunnanhallituksen esittely asiasta kuului apulaiskunnanjohtajan tontille, joka olikin "yleisesti ottaen sitä mieltä, että jos joku on ylipäätään paikkaa ostamassa, kunnan olisi ehkä syytä käyttää etuosto-oikeutta". Varovasti sanottu, mutta piti sisällään selvän viestin mahdollisille ostajille, joka esti myyntiä tehokkaasti. 

Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja olivat toista mieltä. Oli silti ilmeistä, että kunnanhallitus päättää esittelyn mukaisesti. Piti siis tehdä strategia. Ensin selvitin milloin apulaiskunnanjohtaja Erkki Talvitiellä on kesäloma. Sitten neuvottelin kaupan ja Katulähetyksen jäsenistö teki päätökset niin, että mahdollinen osto voitiin esitellä kunnanhallitukselle Talvitien loman aikana kunnanjohtaja Tarmo Pipatin toimesta. Hän, kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Kylmänenkin pitivät sanansa ja kunta ei käytttänyt etuosto-oikeutta. Sanoivat vain, että hienosti hoidettu ja Katulähetys tekee hyvää työtä.

Hyvät suhteet olivat kurssissa ja yhtenä päivänä reilu vuosikymmen myöhemmin minuun oltiin yhteydessä. Kuulin Katulähetyksen olevan myymässä Saharantaa, joka yhdistyksen keskuudessa kulki nimellä Pikkusielu. Nimensä se sai huomionosoituksena niille, jotka aikoinaan vastustivat kauppaa. Joka tapauksessa tontin ostajaehdokkaan edustaja kertoi, että he tietävät historian, eikä Vattenfall osta paikkaa, jos en sitä hyväksy. Olin otettu, mutta mitä me olisimme sillä enää tehneet, kun ei ketään kiinnostanut edes miksi se oli aikoinaan hankittu. Katulähetyksen saama kauppahinta oli arvoon nähden olematon. Työtoiminnan ja vuokratuottojen avulla Saharannasta ei myöskään ollut koko aikana kuluja. Ehkä myymisen syy olikin soiniallergia. 

Katulähetys pääsi aikanani Pikkusielun kanssa niin pitkälle, että saunarakennus päiväkeskuksineen oli saamassa rakennusluvan ja rivitalokodeista oli luonnokset tehty. Rahoituskin oli suunniteltu ja neuvoteltu valmiiksi.