Väärien valintojen asiantuntija * 150

Kun istuin hallituksen kanssa katulähetysjunan veturissa lähes 20 vuotta, käytin paljon aikaa visiointiin ja uuden suunnitteluun. Kiertelin seutua ristiin rastiin ja ajattelin ajattelemasta päästyäni. Tämän tein normaalien työrutiinien lisäksi, joten puuhapäiville viikonloppuineen tuli pituutta.

Alkuvuosina tämä kaikki oli myös mielestäni niin amatöörimäistä, että sitä oli hyvä harrastaa normaalin työajan ulkopuolella vapaaehtoistyönä. Muistan hyvin useammankin peräkkäisen yön, kun taistelin talouden tasapainottamisen kanssa valvoen. Viimein yhtenä aamuna olin löytänyt ratkaisun. Oli vapauttavaa ajatella, että jokainen säilyttää kotinsa ja satapäinen työntekijäjoukko saa leivän myös seuraavana vuonna.

Siitä lähtien olen pitänyt ajatustyötäni varsinkin päihdetyöstä sen verran ammattimaisena, että siitä voi ottaa vastaan hyvillä mielin taloudellisen korvauksen, jota voi kutsua myös palkaksi. Joskus valvotun, hyvään lopputulokseen päättyneen yön jälkeen saatoin aamusella todeta, että päivän työt on tehty. 

Ehkä suurimmat erot Katulähetyksen nykymenoon olivat, etten koskaan kuvitellut olevani oikeassa kaikessa ja osasin myös pyytää apua. Itsensä korottaminen muita pienentämällä tai painaen on yhä minulle vieras ajatus. Toinen merkittävä ero oli, että vaikeuksien kohdatessa en milloinkaan käpertynyt. Enkä etsinyt vaihtoehtoja toimintojen supistamisista tai karsimisista.

Jälkeeni on puikossa ollut 3-4 toiminnanjohtajaa ja oikeastaan vain Erkki Arvaja oli kiinnostunut miksi joku toiminta tai kiinteistö oli hankittu ikään kuin tulevaisuutta silmällä pitäen. Sen jälkeen, jos uusi johtaja ei jossain aiemmin hankitussa nähnyt järkeä, ei hän tarkoitusta tai syitä juuri toisilta kysellyt, vaan myi pois. Vaikka talous ei sitä olisi sillä hetkellä vaatinutkaan. 

Kun loin ja loimme uutta, pärjäsimme etupäässä vain sellaisissa kohteissa, joissa muut eivät nähneet riittävästi järkeä. Sillä jos näkivät, oli mukana myös niitä, joilla oli taskut täynnä rahaa. Tai ainakin enemmän kuin meillä.

Ehkä yksi elämäni tärkeimmistä polttoaineista, mutta myös yksinäisyyteni aiheuttajista, on kulkea omia polkuja, joilla ei ole vastaantulijoita eikä rinnalla kulkijoita. Katulähetyksessä ja Sininauhassa tämä oli mahdollista, jos nautti oman esimiehen, hallituksen luottamusta.

Sitä enemmän sai työhön itsenäisyyttä, mitä paremmin pystyi aistimaan missä asioissa ja miten hallitus halusi tahtonsa näkyvän. Jos ei tätä ymmärtänyt, niin hallitus poukkoili välillä sokeankin kanan lailla ja puuttui milloin mihinkin. Kuten jonkun asiakkaan tekemän runon monistamiseen yhdistyksen kopiokoneella.

Minulla oli koko 30-vuotisen taipaleen ajan loistavat hallitukset. Mutta jokaisessa junassani mukana kiskoilla kulkivat viimeisinä omat Jere Jarruvaununsa, jotka nekin olivat tarpeellisia. Sillä pysyäkseni tällä luonteella oikeassa suunnassa, tarvitsin ruusuista myös piikit sekä vastarannan kiisket.