Mutta parin viime vuoden aikana olen havainnut, että Katulähetys kaatuu tai jää pieneksi toimijaksi, jos isoa muutosta ei pystytä tekemään. Siispä kesällä sanoin pyytäjille, että lähden mukaan. Ensimmäiseksi soitin puheenjohtaja Arposuolle kysyäkseni, jos hän suostuisi tapaamaan entisen puheenjohtajan ja entisen toiminnanjohtajan eli minut ja yrittäisimme löytää yhdessä ratkaisun. Kun hän ei edes soittanut takaisin, ymmärsin hänen päättäneen pitää asemastaan sekä vallasta kiinni. Joko minusta oli tullut niin pieni, etten ollut enää tapaamisen arvoinen tai puheenjohtajasta oli tullut niin suuri, etten ollut enää tapaamisen arvoinen.
Sen jälkeen keräsimme hallitukseen ehdokkaiksi vuosikymmenten aikana hankitun osaamisen. Puheenjohtajan pestiin ehdokkaaksi suostui aiemminkin tehtävässä toiminut Sakari Pihlaja. Tarvittaessa olin itse valmis varapuheenjohtajaksi. Talkoisiin sekä hallitukseen oli lupautunut myös vankila- ja hoitokotityöstä vastannut työntekijä, samoin nuorisotyön, kuten kierrätys- ja kuntouttavan työtoiminnankin vetäjät ynnä tuetun asumisen osaajat. Hyvin monipuolisesti entistä johtoa vuosien varrelta.
Uskon yhä lujasti, kuten muutkin mukaan lupautuneet, että tästä vastuunkantajajoukosta olisivat löytyneet tarvittavat eväät nostaa Katulähetys entiselle paikalleen. Yksikään mainituista henkilöistä ei tullut edes valituksi hallitukseen.
Katulähetyksellä on kolme tuhoon vievää työkalua käytössään mitkä vauhdittavat syöksykierrettä. On lopetettu toimintamuotoja vankila-, hoitokoti- ja nuorisotyöstä lähtien. Käyttötaloutta on pönkitetty mittavalla kiinteistöjen ja muun omaisuuden myymisellä. Kun se ei ole aina mennyt kaupaksi, on sitä vastaan otettu lisää velkaa.
Joku voi ajatella "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" tai rannalle ruikuttamaan jääneen, vanhan miehen vuodatusta. Hyväksyn arvion, sillä siinä on osa totta. Ehkä eniten kirjoittamiseen kuitenkin vaikuttaa, että jäsenistön hylkäämä vaihtoehto ei tule näkymään missään historiikissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti