Vuoden kestävää kirjoitusmatkaani omaan elämääni on nyt takana 40 prosenttia. On ollut mukavaa vaeltaa ajassa eestaas, vaikka kipeitäkin hetkiä on ollut. Itseni lisäksi muihin liittyvät, eniten sydäntäni satuttaneet tapahtumat jätän kirjoittamatta tai ainakin tasoittelen, sillä varsinkaan läheisiäni en halua tietoisesti loukata.
Jos itselläni olisi taipumusta tai edes tarvetta syytellä muita elämäni valinnoista, voisin sanoa, että työsuhteeni Jyväskylän Katulähetyksessä maksoi minulle ensimmäisen avioliittoni ja työni Sininauhasäätiössä toisen avioliittoni.
Mutta ei se niin mene, sillä itse olen osaltani valintani tehnyt ja maannut kuten ja minne olen petini sijannut. Kannan taipaleeni loppuun saakka elämäni naisia sydämeni eri lokeroissa, mutta kannan siellä myös kahta työsuhdettani. Jotka olivat paljon enemmän kuin työ. Ne olivat yhdessä elämänkumppaneitteni kanssa koko elämäni sisältö yhteensä 30 vuoden ajan. Toki sijansa on myös pojallani Markolla.
Tämän päivän kirjoitusannostani kirjoitan hyvin raskain mielin. Mutta haluan tehdä sen niin kuten se on nyt, lähes uunituoreena painamassa sydäntäni kaksi yötä tapahtuneen jälkeen.
Juuri ennen kuin vuosi vaihtuu, oli katulähetystaipaleeni raskain etappi usean tunnin kokouksessa Jyväskylässä. Meitä oli 70-80 yhdistyksen jäsentä melkein kymmenessä eri huoneessa etäkokouksen muodossa valitsemassa uutta hallitusta pelastamaan yhdistystä syvältä suosta.
Eikä se hyvin mennyt. Varsinkin puheenjohtajien ja muiden hallituksen jäsenten valintojen osalta väki oli etukäteen puolensa valinnut. Kolmasosa, johon minäkin kuuluin, olimme tulleet tarjoamaan kokemukseen perustuvaa muutosta ja loput päättämään menon jatkumisesta käytännössä entisin voimin ja entiseen malliin.
Keskiössä oli ja on edelleen yhdistyksen hallitusta vuosikaudet luotsannut puheenjohtaja. Ainakin viimeiset viisi vuotta on talouden syöksykierre sekä henkilökunnan pahoinvointi yhä kiihtynyt. Enkä usko, että Luoja tai salama on kenenkään, nyt valitun hallituksen jäsenen päähän iskenyt uutta, yhdistyksen pelastavaa valoa. Olisi tarvittu kokonaan uudet hallituksen jäsenet.
Vaikka talouspäällikkö esitti 200 000 euroa miinusmerkkisen budjetin lisäevästyksellä, että ei suosittele sen hyväksymistä ja jatkoi kuilun täyttämisen lisäksi tarvittavan 150 000 euroa otettujen lisäluottojen maksamiseen, eivät jäsenistön silmät auenneet. Eivät auttaneet myöskään viranomaisten selvitykset henkilökunnan pahoinvoinnista. Eikä se, että moni itki sydäntä särkevästi kokouksessa.
Kun lähdin sen kertaisen murheeni laaksosta iltamyöhään ystävieni luokse yöksi pitkin pimeää Kankitietä, muistui mieleen presidentti Koiviston maininta lehdistöstä, joka oli hänen mukaansa välillä kuin sopulilauma. Ajattelin, että rinteeltä alas tuhoon ovat näköjään valmiit hyppäämään ihmisetkin, vaikka heillä, toisin kuin sopulilaumassa, olisi johtajakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti