Väärien valintojen asiantuntija * 142

Seitsemäskymmenes joulu on vietetty. Ensimmäinen laatuaan yksin Jokilaakson Duokodissa. On aika palata takaisin vuosikymmenten taakse Kalliomäkeen, josta tuli perheelleni hyvin rakas. Kaikkiaan se oli puolimatkankoti 20 henkilölle. Kukkulamme oli myös äideille ja heidän lapsilleen turvasatama. Aikanani yksikään isä ei sen sijaan näitä palveluja tarvinnut.

Yhteisiä tiloja oli runsaasti ja omaa, yksityisyyttä jokaisella yhden huoneen verran. Se koski meitä tasavertaisesti. Myös vastuunkantajaperheitä, jotka olivat viime kädessä vastuussa kaikesta toiminnasta sisältöineen, kunnostuksineen, ylläpitoineen ja talouksineen. Tämän kaiken olen saattanut aiemmin mainitakin.

Silti ajatus oli, että kukin kantoi vastuuta siltä paikalta miltä pystyi ja tahtoi. Jos joku antoi Jesse hevoselle tai vapaille kaneille porkkanan aamuisin, muttei muuta, se riitti. Tosin yhteisön jäsenyyteen riitti vaikkei antanut niitäkään. 

Ehkä alati mukanani kulkeva näkymätön seuralainen, yksinäisyys on opettanut minulle elämästä eniten. Tiedän mitä on olla yksin ja tiedän mitä on olla yksinäinen. Eri asioita molemmat siis. Tiedän mitä on olla joukossa ja kaiken keskipisteenä, mutta kuitenkin yksin omassa yksinäisyydessään. Sillä ihminen haluaa kuulua joukkoon eikä luontaisesti tahdo olla yksin. Vaikka siihenkin oppii ja oppii sitä myös rakastamaan.

Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä omissa asunnoissaan, joista ei ole koskaan tullut koteja. Joiden ainut seuralainen on yksinäisyys ja sen kyljessä kulkeva tarpeettomuus sekä hyödyttömyys. Ei löydy olemassa ololle merkitystä eikä viime kädessä oikeutustakaan. 

Vaikka ymmärrän, en silti ymmärrä tärkeintä. En pysty käsittämään miksi siskoni Irmeli ei jaksanut elää. Mutta vuosikymmenten surussani olen hänelle syvästi kiitollinen, sillä hänen valintansa toi Liisalle ja minulle rakastetun ja kaivatun perheenjäsenen. Ja vuosia myöhemmin myös lapsenlapsen. 

Elämäni juoksussa jokaisella valinnallani on ollut seurauksensa. Kun niitä aikani kääntelen, löydän väärinäkin pitämistäni valinnoista toisen puolen. Tai ainakin löydän niiden hinnan. Ilman valintojani ja menneisyyttäni ei Philippiineillä olisi Markon pikkuveljeä Little Jormaa. 

Elämisen oikeuden käsittäminen ja ennen kaikkea sisäistäminen oli Kalliomäen kodinomaisuuden ydin. Suljit kotisi oven sisä- tai ulkopuolelta, et koskaan ollut yksin. Koit olevasi osa jotain tärkeää sekä tarpeellista. Isoa perhettä ja sinulla oli oikeus kokea niin. Mutta sekään ei ollut vielä ydin. Vaan se, että koit mitä tahansa tai et mitään, elämäsi on sinulle annettu lahjaksi ja sinulla on oikeus myös vain olla.