Väärien valintojen asiantuntija * 138

Puolivuosisataa sitten ja kauemminkin kun olin lapsi, joulu oli aina valkoinen. Se oli maapallon syntyyn verrattava tosiasia Suomen lasten maailmassa. En muista kuin yhden jouluaattoaamun, jolloin maa oli vielä musta. Olin valmis kyseenalaistamaan kaiken muun siihen liittyvän, mutten sitä, että jouluun kuuluu lumi.

Kun aattoaamu oli taittumassa päivään, alkoi lumisade. Lunta tuli taivaan täydeltä iltaan saakka. Mieli oli täynnä iloa, sillä silloin tiesin, että joulupukki pääsee meillekin Petteri-poronsa ja rekensä kanssa. 

Lunta tuli vielä seuraavana yönäkin niin paljon, että aamulla oli hiihtokeli. Mutta pukin tuomien, uusien suksien kanssa pääseminen pihalle oli monen pyynnön takana. Lapsuuden kodissani ei helpolla menty ensimmäisenä joulupäivänä ulos leikkimään. Kun aikamme siskoni Irmelin kanssa kerjäsimme, saimme luvan jumalanpalveluksen jälkeen ulkoleikkeihin.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että asiaan ei tainnut vaikuttaa niinkään perheemme käsitys kristinuskosta. Vaan, että ulkona ei ennen aaton jälkeisenä päivänä juuri ollut naapureidenkaan kakaroita. Meidän lapset ja naapurin kakarat, niin se oli. Sanonta oli enemmän syrjivä kuin mustalainen, neekeri tai valkolainen minulle koskaan.

Lumi oli silloin talvisin yhtä itsestään selvyys kuin nykyään eteläisessä Suomessa sen puute. Monet jouluni ovat olleet juuri lumen vuoksi erityisiä, josta osoituksena ovat lukuisat muistot. Niitä lienee enemmän kuin kaikista muista juhlapäivistä yhteensä.

Tästä joulusta erityisen tekee se, että iso osa minusta viettää virtuaalijoulua Filippiineillä, Olongapon kaupungin vuoren rinteellä. Siellä on Little Jorma äitinsä, sisarustensa ja monien muiden sukulaisten kanssa.

Kun heille olen viestitellyt jouluisia sanoja ja kuvia, on yksi toivomus ylitse muiden. He haluaisivat nähdä, kun kaikki on valkoista ja voisi koskettaa lunta. Pyysipä joku lapsi, että kun tulen seuraavan kerran, voisinko tuoda matkalaukussani tätä valkoista ihmettä pikkuisen.