Väärien valintojen asiantuntija * 139

Lapsuuden jouluihini kuului keittiömme ikkunan ääreen pystytetty joulukuusi, jonka aattona koristeli koko perhe ennen joulusaunaa. Viimeisenä isä kurkotti tähden latvaan, mikä kruunasi kaiken. Lahjat laitettiin kuusen alle, kynttilät loistivat lämmintä ja elävää valoa eikä kukaan ollut kuullutkaan sähkökynttilöistä.

Oma lukunsa oli kuusenkaatoon tarvittavan lupan hankkimen metsänomistajalta. Sitä isä kävi kysymässä näkäräispullon kanssa joka vuosi samalta isännältä. Vaikka kuusi haettiin milloin mistäkin metsästä.

Nykyään en katko kuusia enkä edes kukkia maljakkoon. En pidä kuolevien kasvien katsomisesta kotonani. Nykyinen joulun kuuseni Jokilaaksossa ei liene kaunis milloinkaan, mutta se elää vuodesta toiseen. Luulen, että kauemmin kuin minä. 

Yhtenä jouluna, kun olin kasvanut ehkä jo kouluikäiseksi sanoin isälle, että olen löytänyt kauniin kuusen ja haluaisin hakea sen itse. Isä tähän, jotta kyllähän se sopii, jos ajattelet olevasi jo niin iso poika. Ja jatkoi, mutta katso sitten, ettei kukaan näe.

Olin silloin niin ylpeä vaativan tehtäväni kanssa. Matkalla metsään Jeri-koiran kanssa ajattelin mitähän joulupuun kaatoluvat oikein mahtavat olla, kun pitää kuitenkin olla hakumatkalla näkymätön. 

Kun viimein pääsin paksussa lumihangessa perille vesurin kanssa, näin naapurin Harsusen sahaavat poikki kuustani. En meinannut mitenkään päästä asian yli ja kannoin Väiskiä sydämessäni synkin ajatuksin pitkät ajat. Koin maailman hyvin epäoikeudenmukaisena koska hän varasti joulupuuni. 

Harsusen lapset olivat kuitenkin hyviä kavereitani ja kävin joulun jälkeen katsomassa muun muassa heidän saamia lahjoja. Sekä silmäilin syrjäsilmin kateellisena Väinön varastamaa kuustani.

Monta vuosikymmentä myöhemmin isän valmistautuessa viimeiselle matkalleen Kiljavan sairaalassa, sanoi hän, että joulukuusten haut ovat vieläkin sopimatta Sjöblomin Valtan kanssa. Joten hoidatko asian ja näin olen tehnyt.