Väärien valintojen asiantuntija * 136

Elämässäni oli vaihe, jolloin tulin joulujuhlista jaloin ja pikkujouluista kontaten. Ja viimein molemmista nelinkontin. Kunnes opin elämään elämääni aidosti ilman kemiallisia aineita. Juuri sellaisena kuin se on jonnekin kirjoitettu ennen kuin ensimmäinenkään päiväni oli tullut. 

Joulu on aina juhlista eniten liikuttanut tunteitani. Lapsen iloa ja aikuisena sen lisäksi usein haikeutta. En tiedä miksi niin monesti koen olevani jouluna aivan yksin elämäni kanssa. Ikään kuin kaipaisin jotain tai jonnekin. 

Aikoinaan olin lapsille, aikuisille ja vanhuksille joulupukki. Varsinkin lasten ilo oli tarttuvaa, kuten vanhustenkin, sillä niissä oli jotain hyvin samanlaista. Mutta silloinkin naamarin takana itkin välillä sieluni yksinäisyyttä.

Olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni, että he antoivat jouluuni joulupukin ja myös sallivat uskon siihen. Mutta äitini antoi minulle uskon myös Vapahtajaan. Molemmat ovat säilyneet elämässäni koko ajan enemmän tai vähemmän mysteereinä. En voikaan sanovani tuntevani heitä. Olen kuin Pietari, joka sanoi, etten tunne koko miestä. 

Kumpaakaan en silti ole pitänyt satuna enkä edes taruolentona, vaikka aika tai ihmiset niitä muokkaavatkin. Tänään joulupukki on minulle Pyhä Nikolaus. Molempia on minulle kaupattu hyvän tuojina. Mutta on niillä erojakin ollut. Joulupukki toi joulumieltä ja lahjoja, muttei koskaan risukimppua, jolla vanhempani minua pelottelivat. Saadakseen villiyttäni edes jouluksi hieman kuriin.

Sen sijaan joulun Lapsi on ollut minulle portti rajan taakse. Siellä uskon tapaavani rakkaani, jotka ovat menneet sateenkaaren tuolle puolen ennen minua. Ihmiset, jotka pitävät itseään tuonpuoleisen lähettiläinä, ovat yrittäneet horjuttaa uskoani laittaen vaellukselleni vaatimuksia, paksuja rautaovia ja piikkilankoja.

Heidän ansiostaan olen menettänyt uskoni viestintuojiin ja sen myötä myös ikuiseen pimeyteen. Siitä on seurannut, että olen antanut vain lisää syitä kivittämiseen. Enää en ole uskomaton, vaan harhassa eläjä ja vääräuskoinen.