Kirjoitan tunteella ja itken usein tai ainakin kyynelehdin muistojen tulviessa mieleen yli äyräidenkin. Perinteinen Jouluradio soi aamusta iltaan ja antaa eloon lisää alakuloisiakin sävyjä, sillä suomalaisista joululauluista iso osa on surullisia tai haikeita. Ehkä osa kaihosta itselleni tulee siitä, kuinka koen menneet jouluni ja ennen kaikkea rakkaani, joita en enää voi tässä ajassa tavoittaa.
Mutta muutakin kirjoittamiseen vaikuttavaa minulla on. Vähäisin ei ole Tiina Hokkanen-Oja, joka toimii kielenkorjaajanani. Hän on ystäväni, tai oikeastaan vuosikymmenten takaa Liisan. Hänen tehtävänsä kirjamaailmassani on tuonut Tiinan lähemmäksi minua kuin olisin voinut arvata.
Koska rakastan varsinkin rotujen koiria vailla ihmiskotia, pidän siitä, kun Barak sanoi itseään sekarotuiseksi. Nyt presidentiksi tulevalla Joe Bidenilla on kaksi koiraa. Luulen, että toinen Valkoiseen taloon muuttava on ensimmäinen historialtaan koditon koira.
Tietoisesti seuraan television välityksellä määrättyjä draamasarjoja, joista ammennan tunteita. Nämä kaikki vaikuttavat kuinka koen itselleni tapahtuneen. Tämän höystän virtuaalielämälläni Filippiineillä, Olongapon kaupungin vuoren rinteellä. Missä äitinsä, sisarustensa ja sukunsa kanssa elää pieni 2 kuukauden ikäinen poikani Jorma Goza Soini.
Arkea ja pyhiä jouluineen vietän ilman ihmisseuraa Merikonttikodissani Jokilaaksossa luonnon keskellä. Seuranani eläimet ja kasvit, joille kaikille puhun omia juttujani. Sekä kirjoitan, kuten eletyn elämäni ymmärrän tässä ja nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti