Väärien valintojen asiantuntija * 129

Kerroin aiemmin Jämsästä purkamamme omakotitalon hirsistä, joista piti tulla Liisan, Markon ja minun piilopirtti Syrjänlammen rannalle. Mutta joista tuli hirsisauna Kalliomäkeen, mistä hirret mitä ilmeisemmin ovat taas matkalla lähiaikoina jonnekin.

Syrjänlampi on osa Haapasalon metsätilaa, perintömaita Liisan äidin puolelta. Joku sukulainen kävi siellä metsällä ja hirvijahdissakin. Joku kalassa, joku marjassa, joku talvisin hiihtämässä, joku kulki muuten vain luonnossa ja niin edelleen. Metsää hoidettiin, raivattiin, puita myytiin ja taimia istutettiin. Ajattelin, että Liisa ei liikuntavammansa vuoksi voi hyödyntää äidiltään perimää osuuttaan ollenkaan muiden tavoin. Toki hän ajeli metsäteitä moottorikelkalla ja mönkijällä. 

Kerran samoillessani silmiini osui hieno honkametsäsaareke. Silloin sen oivalsin. Siinä kasvoivat tulevan piilopirttimme seinät. Mutta monta mutkaa oli matkassa, sillä laajalle suvulle riitti rantapaikkoja kahden lammen rannalla vain jokunen.

Tein hyvässä hengessä kaikille selväksi, että Liisalla ei ole mahdollisuutta hyödyntää maita muiden lailla, vaikka hän on metsätilan suurin osakas yhtenä Haapamäen kylän, Haapamäen talon tyttären tyttäristä.

Hieno suku ymmärsi ja mahdollisti meille rakentamisen ja vieläpä rantatontin erottamisen omaksi kiinteistöksi. Olen siitä kiitollinen, vaikka kaikki ei loppuun saakka mennytkään Liisan ja minun keskenään sopimallamme tavalla.

Mäntytukit kaadettiin käsin ja kuljetettiin tontillemme, jossa Tarvainen ja Rutanen veistivät 200 neliön hirsihuvilamme. Piilopirtti sai nimekseen Syrjäntakanen, joka kelpasi sinne menevän metsätien nimeksikin Keuruun kaupungille.

Syrjänlampi on kuin pieni erämaajärvi, jonka rannalta ei näy ainuttakaan muuta taloa, tietä tai edes sähköjohtoa. Vesi on juomakelpoista ja vain me olimme siellä. Nyt en enää ole minäkään.