Väärien valintojen asiantuntija * 117

Olin Katulähetyksessä vetovastuussa mielestäni oikean ajan tai vähän ylikin. Pitkälti yli kymmenen vuotta. Ehkä joku kykenee luomaan samalla työnantajalla koko pitkän uransa ajan uutta tai ehkä hän pitää leppoisista työpäivistä, en tiedä. Itse en ole koskaan ollut sellainen ja noin yleisesti ottaen, olin kymmenessä vuodessa antanut sen, mitä koin minulla olevan annettavaa. Joten määräajoin oli aika tarttua uusiin haasteisiin.

Olen koko elämäni toistanut kysymystä milloin on liian myöhäistä aloittaa alusta. Jos tähdet ovat itselleni armollisia, voi olla, etten saakaan esittämääni kysymykseen vastausta aikanani ja aloitan kuolinvuoteellani jotain aivan uutta alusta. Ehkä niin on hyvä ja tarkoitettukin. 

Ehkä se johtuu osin levottomasta sielustani, kun koen, että kuihdun pois, jos en voi olla luomassa uutta. Maailma lienee täynnä sukulaissielujani, mutta myös niitä, joilla on kyky luoda uutta, mutta ei yhdistää sitä talouden realiteetteihin. He tarvitsevat välillä useammankin jarrumiehen tai naisen, jottei luovaan hulluuteen kaadu kaikki, muidenkin jo aiemmin rakentama.

Tätä pureskelee silloin tällöin myös Katulähetys, joka sekään ei aina ymmärrä mitä on milloinkin omassa suussa. On helpompaa sanoa muiden tekemästä "pahan tai väärän makuinen" kuin kyseenalaistaa oma makuaisti. Vallanmakukaan ei tee sitä yhtään helpommaksi. 

Katulähetyksen kasvun ja kehittämisen ylivoimaisesti merkittävin yhteistyökumppani oli Raha-automaattiyhdistys, jonka ovia kolkuttelin varsinkin alussa monesti turhaan. Ja pienen yhdistyksemme Elämän tähden ry:n kanssa vain turhaan. Tälle vapaaehtoistyön järjestölle Ray:n kukkaron nyörit pysyivät kiinni.

Oli iso oivallus käsittää, että vaikka olin ja olen yhä jossain hankkeissa oikeassa, niin jos ei ole omaa rahaa, on viisasta kuunnelle niitä, joilla on rahaa. Että mitä ja miten voisitte rahoittaa. 

Katulähetyksessä kehitettiin aina jotain, mutta niin, että perässä vedettiin vain yhtä talouden kivirekeä kerrallaan. Usein sitä kiskoi vuosikaudet kanssamme Raha-automaattiyhdistys, kunnes uusi palvelu voitiin myydä yhteiskunnalle tai suoraan käyttäjille. Kuten puolimatkankodit. Joskus jotain laitettiin naftaliiniinkin odottamaan uutta aikaa.

Itse olin tai yritin olla nöyrä Ray:n herrojen edessä. Kuten köyhän järjestön on syytä ollakin, jos hamuaa käyttöönsä yhteiskunnan pelituottoja. Mutta kerran olin kokemassa, että herra se on herrallakin. Maaseudun Raittiusliitto piti päämajaansa Jyväskylässä, jonka hallituksen puheenjohtaja tai sinne päin oli silloin Matti Vanhanen. Mukaan olin tuppautunut lupaamalla hakea tarkastajan lentokentokentältä ja vieväni hänet Raittiusliiton talolle. Samalla matkalla oli mainio tilaisuus ikään kuin siivellä esitellä omiakin hankkeita.

Vanhanen tarjosi assistenttinsa kanssa meille pahvimukeista kahvit, joihin ei löytynyt sokeria tai kermaa saati kylkiäisiksi pullaa sekä aloitti järjestönsä suunnitelmien esittelyn. 

Jossain mutkassa tarkastaja kysyi, että eivätkö nämä ole vähän suureellisia ajatuksia. Matti ei siitä linjaansa muuttanut, vaan katsoi tuimasti silmiin todeten, että mene kuule isoon saliin laskemaan päitä. Tällä hän tarkoitti eduskunnan täysistuntoa. Keskustapuolue oli silloin voimiensa tunnossa. Senkin olin näkemässä, kun tähtien asento muuttui ja yhteiskunta vetäisi rahamaton puolueiden raittiustyön alta.