Väärien valintojen asiantuntija * 97

Aika usein 40 päihteettömän vuoden aikana olen pohtinut mikä elämässä on niin mälsää tai meissä vialla, että vähintäänkin silloin tällöin kännissä on kiva olla. Miksi monesti hauskanpitoonkin tarvitaan päihteitä? Toisaalta moni juo murheisiinsa, joten viinaa ja viiniä tarvitaan murheenpitoonkin. Ehkä yksi syy päihteilyyn on itsensä ja elämän kohtaamisen vaikeus sekä huono itsetunto, jos ylipäätään kokee sitä olevan lainkaan.

Koko ajan olen tiennyt ja tuntenut, että vanhempani rakastivat toisiaan sekä kaikkia kolmea lastaan. Joskaan hellyyden osoittaminen vanhempien kesken lasten nähden ei kuulunut kotiimme. Mutta silti minulla oli hyvä koti. 

Kouluakin olen monesti ihmetellyt. Vielä nytkin, yli puolen vuosisadan jälkeen niityllä kävellessä saatan muistaa jonkun kesäkukan latinankielisen nimen ja heimon päälle. Koskaan en niitä tietoja ole tarvinnut. Sen sijaan en muista oppilaitoksista ainuttakaan tuntia, jossa olisi kerrottu mitä tulee tehdä, kun ei olekaan kuten muut, kun vanhemmat eroavat, kun mummu kuolee tai paras ystävä käyttää huumeita jne. Ehkä olisi hyvä, usein ylikin pursuavan tietomäärän sijaan tai ohessa opettaa ripaus elämää ja itsetuntoa. Jotta saisimme edes pieniä työkaluja kohdata tulevaa sellaisena kuin se itse kullekin näyttäytyy. 

Minulla oli auttamattoman huono itsetunto lapsena ja vielä aikuisenakin. Kun en tiennyt mitä kaverini toivoivat, yritin olla ja tehdä mitä oletin heidän minulta odottavan. Se oli huono tai ainakin raskas tie. Koin olevani hyväksytty vain kännissä tai silloin, kun olin koulussa suuna päänä kaiken keskipiste muita häiriten. 

Ehkä olisin kaivannut vanhemmiltani tukea siihen, että olisin voinut, halunnut ja ennen kaikkea uskaltanut olla puupäinen ja lättänenäinen kapiaisen kakara, joista kaikista ominaisuuksista minua pilkattiin ja kiusattiin. Koin olevani nitistetty enkä osannut olla oma itseni. Itkin itseni usein uneen, mutta sydämessäni seisoin silti. Siksi olen tässä ja nyt ja siskoni on taivaassa. 

Mutta mitä kauemmin elää, sitä vanhemmaksi tulee. Kun tekee itsensä ja ajan kanssa töitä, sitä suuremmat mahdollisuudet on ymmärtää ja oppia aidosti hyväksymään itsensä. Juuri sellaisena kuin on. Oman minän ja elämän arvostaminen sekä peilin edessä tehty tinkimätön diagnoosi ovat avain muutokseen. Kun sitä täydentää tekemällä päätöksiä, yksin tähtitaivaan tai peiton alla, ovat muutoksen eväät löytyneet asioihin, joista kärsii. 

Sillä uskoo Luojaan tai ei, omissa käsissä on vallasta suurin. Aivan itse voimme ja joudummekin päättämään kuinka suhtaudumme itseemme, tapahtuneeseen ja tapahtuvaan. Uskon, että tiedän mistä puhun, sillä monta tuttua ja tuntematonta olen ottanut kuvainnollisesti kaulakiikusta ja laskenut alas kirkkomultiin. 

Elämä on joskus liian mollivoittoista eikä silloin kolikoiden molempien puolien ja elämän valttikorttien kääntäminen yksin onnistu. Siksi vertaistuet, kokemusasiantuntijat sekä rinnallakulkijat ovat ainutlaatuisen tärkeitä. Vaikka viime kädessä lienemme aina pohjimmiltamme yksin omassa yksinäisyydessämme.