Vaikka raha on vanha keksintö, ei sen saaminen omaan käyttöön ole aina yksinkertaista. Toki helpompaa se on silloin, kun tietää, että rahaa on ylipäätään olemassa eikä sitä tarvitse keksiä uudelleen. Katulähetyksellä sitä ei ollut, joten edessä oli melkoinen savotta tai sitten olisi pitänyt unohtaa koko ajatus.
Unohtamaan minusta ei ollut. Viimein katseeni kiinnittyi tontteineen myytävänä olleisiin, kahteen hallirakennukseen Kankitiellä. Haka-jotakin oli omistaja. Tämäkin oli paikkana täydellinen. Sopivan matkan päässä palveluista ja esimerkiksi muusta asutuksesta. Yli 50 päihdeongelmaisen asuttaminen ensisuojineen vaikkapa omakotitaloalueen keskelle tai päiväkodin läheisyyteen olisi ollut kohtuutonta ja vastuutonta.
Oli laadittava taas kerran tyhjätaskun strategia. Esitin apulaiskaupunginjohtaja Vielmalle suunnitelman. Kaupunki hankkii Rakennusliike Haka Oy:n teollisuusalueen tontin rakennuksineen omistukseensa kahdella eri kaupalla. Hallit toisella ja maapohjan toisella, jolloin molempien, alle miljoonan markan kauppojen noin 50 % avustuksesta päättää lääninhallitus eikä asia mene Kivikylään saakka valtion ratkottavaksi.
Puolet kauppahinnasta olisi silloin ikään kuin lahjaksi saatu. Sen jälkeen kaupunki muuttaa ostamansa kiinteistön kaavaa, jotta se sallii asuntojen rakentamisen. Puuttuva 50 % rahoitetaan korottamalla vapaaksi jäävän Kytökadun maapohjan arvoa rakennusoikeutta lisäämällä tulevan ostajan tarpeita kuunnellen.
Sitä en tiedä mitä Vielma todellisuudessa esitti tai kaupunki päätti, mutta jotain tämän tapaista. Sillä ei aikaakaan, kun apulaisgeodeetikko Pentti Hakalin oli tulla puhelinlinjoja myöten korvaani kirosanojen kera: " Ei Soini pirulauta tällä tavalla asioita kaupungilla hoideta, sillä pöydälleni on ilmestynyt Vielmalta hyvin outo suunnitelma." Tähän minä, kun Pentti oli vähän rauhoittunut: "Että älähän nyt, alan miehet ja naiset saavat omat asunnot, poliisi tarvitsemansa juoppoputkan vaihtoehdon ja kaupunki selviämisasemansa, joka tulee lähivuosina pakolliseksi velvoitteeksi kunnille. Kaikki upouutta eikä käryä äyriäkään kaupungin rahaa."
Sitä en koskaan selvittänyt kuinka kaupunki asian junaili, mutta näin Ensiaskel-yksikkö otti ensimmäiset, konkreettiset askeleensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti