Uudessa Veljeskodissa sijaitsi alakerrassa pari pientä kellarikoppia, jotka olivat käytännössä ainoat paikat, jonne kattoa vailla ollut voi mennä päihtyneenä. Joukkoliikenne ei kymmenen kilometrin päähän keskustasta iltaisin kulkenut, joten oli siinä yötä vasten kävelemistä. Varsinkin kun monen kulkumiehen ja -naisenkin varustus ei aina kummoinen ollut.
Halmekatuun liittyy yksi mukava muisto, jota en malta olle kertomatta. Lähinaapurinamme omakotitalossa asui Kerrostyö Oy:n toimitusjohtaja Seppo Kovanen. Jolta työntekijämme toivat minulle kerran viestiä, sillä hänellä oli sama osoite kuin meilläkin.
Monesti olin pohtinut kuinka saisimme korjausta asiaan. Yhä useammin katseeni suuntautui Jyväskylän Vastaanottoasunnot Oy:n parakkikylään Halmekadulla. Tämä intiaanikyläksikin kutsuttu oli huonossa maineessa, joten uskoin tiukkapipoistenkin tuumaavan, että jopa juoppojen kanssa huseeraava Katulähetys voisi tuoda parannusta asiaan. Itse ajattelin, että tässä uudessa hankkeessa saattaisi hyvinkin niin sanotusti kynnet pitää. Monien mutkien kautta ja lukuisten neuvotteluiden jälkeen Veljeskodin toiminta siirtyi sinne.
Kollegoiden mukaan hän ei meidän vuoksemme saa taksia, vaikka tilaakin. Näin sanoivat herra toimitusjohtajan kertoneen. Lähetin paluupostina viestin, että tulee vaan rohkeasti meiltä tilaamaan minun luvallani vuokra-autoa, sillä meillä ei ole niiden saamisessa ollut koskaan vaikeuksia.
Viikon päästä oli edessäni nöyrät ja katuvaiset Halmekadun työntekijät. Asia olikin ollut aivan toisinpäin. Että Kovasen pihaan tulee takseja pitkin öitä, vaikka hän ei ole niitä tilannut. Tutkimattomat ovat herrojen tiet, eikä aikaakaan, kun saimme yllättäen uuden kadunnimen kaupungilta. Sen jälkeen Kovanen asui Halmekadulla ja me Kytökadulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti