Väärien valintojen asiantuntija * 87

Muistelen ensikosketukseni Katulähetykseen olleen Keskusseurakuntatalolla joka sunnuntaiset pullakirkot. Sekä tietenkin päiväkeskuksen käyttäjät, joista osa asui Sepänkadun Veljeskodissa.

Siellä istuin itsekin usein. Välillä tarinoimassa työntekijöiden kanssa, mutta etupäässä viihdyin asukkaiden joukossa. Tiesin sydämessäni olevani yksi heistä. Etäinen visioni oli saada tavalla tai toisella koteja joukkomajoituskohteissa tai ulkona asuville. Keskustelu auttoi ymmärtämään mitä ja miten tulisi toimia, jotta asunnosta voisi tehdä kodin.

Loppujen lopuksi seinien hankkiminen oli paljon helpompaa kuin niiden sisäpuolelle vastuullisen elämän juurruttaminen. Saattaa hyvinkin olla, että emme tätä ymmärrä milloinkaan riittävästi. Joten asunnottomat ja kodittomat ovat aina keskuudessamme.

Itselleni tämän käsittäminen oli viimein helppoa. Ajattelin vaimoani Liisaa, joka liikkui pyörätuolilla. Että kuinka vinossa olisi ajatus, jos joku sanoisi hänelle: "Nouse ylös, kävele postilaatikolle ja takaisin, niin saat asunnon." 

Kun vastaavasti joku on maannut kadulla omissa ulosteissaan päivätolkulla, paljon ei tarvitse liikkua korvien välissä ymmärtääkseen, että mieleltään terve ei niin tee. 

Joten yhtä vinossa on silloin ajatus, että lopeta sairastaminen ja muutu tai käyttäydy ainakin kuin terve, niin sinäkin voit saada asunnon.

Mutta terveeksi tuleminen tai edes muuttumisen vaatimus ei ole yksinkertaista eikä varsinkaan tasa-arvoa. Vaan se on myös alistamista. Että muutu, niin silloin sinulla on oikeus ihmisarvoisiin puitteisiin.

Katulähetyksellä oli asuntoja päihtyneille sekä niille, jotka olivat valinneet päihteettömän asumismuodon. Tällaisen oli valinnut Hokkasen Kale, joka ei ehtinyt asua uudessa kodissaan yötäkään. Oli vain tuonut päivällä muuttokuorman. Ei mennyt kuin pari tuntia, kun hän ilmestyi asuntoonsa melkoisessa laitamyötäisessä. Eikä silloin auttanut kuin palata päihtyneille tarkoitettuun asumismuotoon. 

Sitten tapasin Kalen parin viikon kuluttua kyselemässä uutta mahdollisuutta. Sekoilun syyksi hän sanoi, että tuli siksi koska unohti kastella muuttokuormassa tuomansa kukat. Sanoi oppineensa virheistään ja ostaa seuraavalla kerralla muovikukkia, jos pääsee takaisin asumaan. 

Myös laitostuminen jättää jälkensä. Kun kaimani, jo pitkän tovin päihteittä elänyt Jorma Lehtonen sai Katulähetykseltä aikoinaan elämänsä ensimmäisen oman asunnon, menin käymään hänen luonaan. Pölyä ja likaa oli joka paikassa. Kysyin syytä ja sain vastaukseksi, että kukaan ei ollut tuonut siivoustarvikkeita. Jorma ei voinut ymmärtää, että hänen pitäisi ne itse hankkia. Sillä vaikka mies oli yli 30-vuotias, olivat välineet aina olleet talon puolesta, kuten hän asian ilmaisi.