Väärien valintojen asiantuntija * 106

Me saimme kuin saimmekin Kalliomäen rakennuksen käyttöömme, jonka kirsikkana kakun päällä oli ilman vuokraa. Jyväskylän maalaiskunta teki myös peruskorjauksen uuden hissin kera yhteistyössä Katulähetyksen kanssa. Tilasuunnittelu oli omaa käsialaani ja kiersinkin rakennuksessa viikkokaupalla ajatellen jokaista yksityiskohtaa yhä uudelleen ja uudelleen.

En halunnut tinkiä mistään, mutta käytettävissä oli niin vähän rahaa, jotta esimerkiksi seinien siirtäminen olisi ollut mahdollista. Lisäksi kaiken piti soveltua pyörätuolin ynnä muiden apuvälineiden käyttäjille. En voinut hyväksyä, että Katulähetys ei olisi ollut kaikkia kotia tarvitsevia varten. 

Peruskorjauksen valmistuttua työn tulosta käytiin muualtakin ihmettelemässä, sillä kuntakaan ei ollut uskoa mitä oli saatu aikaan korjaukseen varatuilla rahoilla. Joukkoon mahtui paljon hyvillään ollutta väkeä, mutta myös jokunen, jolle varsinkin hissi oli vatsanpurujen aiheuttaja: "Ei saatu aikoinaan hissiä, vaan vanhuksia, pyörätuoleja ja paareja retuutettiin ylös ja alas pitkin portaita. Mutta kun tuli Soini juoppoineen vammaisen vaimonsa kanssa, niin jo löytyi rahaa vaikka mihin." Mieleni, kuten myös Liisan he onnistuivat hetkeksi pahoittamaan, mutta me kuljimme kohti monen uutta kotia kuin juna. 

Yli 20 hengen joukko sai yhteisönsä. Myöhemmin joidenkin nurjamielisten vanhainkodin työnteköidenkin joukko hiljeni. Osan hiljensi jokavuotinen Kalliomäen joulupukki, joka vei lahjan joulusta jouluun kaikille vanhuksille aattona ja jolla oli aikaa keskustella ja halata jokaista senioria. Joulupukin sijaisena oli eniten Olli Mäki, mutta myös poikani Marko ja minä. Liisakin tonttuili joskus joukossa. Henkilökunta kertoi, että moni vanhus ei pystynyt nukkumaan edellisyönä, vaan odotti ja jännitti joulupukkia lapsen lailla. 

Huvittava yksityskohta oli kunnanjohtaja Tarmo Pipatin vaimo, joka oli juuri aattoiltana töissä, kun toimin joulupukin pestissä. Ulla-Maija ei tuntenut minua ja oli ihmetellyt kotonaan miehelleen kuinka joulupukki oli tiennyt heidän kotiasioistaan niin paljon. 

Loput sydämet sulivat, kun yksi vanhus oli onnistunut lähtemään omille teilleen talvipakkaseen. Löysin hänet kilometrin päässä metsästä kylmettyneenä kuusen alta. Nostin höyhenen kevyen ikäihmisen mönkijäni lavalle ja toimitin lämpimän täkin alle omaan huoneeseensa. Tämän jälkeen koko Kalliomäen väki oli täydellisen hyväksyttyä.

Yksi suorasuinen työntekijä pysäyttikin minut kerran tapahtuneen jälkeen ja sanoi: "Eräänkin kerran olen kiristellyt hampaitani ja ajatellut, että hittoako tuokin tuossa pöristelee härvelillään. Mutta sen mitä teit rakkaalle vanhuksellemme mönkijäsi kanssa sulatti täydellisesti sydämeni. En enää koskaan ajattele mitään kielteistä yhdestäkään Kalliomäen asukkaasta, sillä olitte jokainen etsimässä asukastamme."

Yhteiset tilat tv-huoneineen, saunoineen, täysimittaisen snookerpöydän ympärille keräsi taloon myös nuoria. Monet vuodet oli joku turnaus aina meneillään. Sekä seinällä rangking-lista parhaista pelaajista. Kalliomäki oli kaikille koti ja iso perhe, missä vallitsi viihtyisä tunnelma rosoineen.

Yksi Katulähetyksen suurimmista virheistä oli lopettaa puolimatkankodit. Ne eivät tarvinneet edes ulkopuolista rahoitusta, vaan arki rullasi yhden tai kahden perheen ja muiden asukkaiden vastuunkannon ympärillä.