Eläimet olivat hyvin rakkaita kaikille Kukkulalla, joksi moni kotiaan kutsui. Ajan kanssa siitä muodostui ihmisten lisäksi koti ja turvapaikka myös monille muille eläimille. Oli hienoa olla osa tätä yhteisöä ja kantaa oman perheen lisäksi vastuuta Mervi ja Hannu Peuran sekä heidän kahden lapsensa kanssa.
Koirakin heillä oli, Japanin pystykorva Tao. Joka ei ymmärtänyt tulleensa raskaaksi eikä synnyttämisestäkään mitään. Vaan koiravauvat tippuivat ja syntyivät pitkin pihaa, kun Tao tuli häpeillen sisään. Kuin silmillään apua pyytäen ja kysellen mitä tapahtui? Ihmisten piti kerätä pennut ja viedä äidilleen. Sekä selittää ihmiskielellä, että kaikki on hyvin, nämä ovat sinun ja sinun tulee nyt huolehtia kaikista sekä antaa paljon maitoa.
Sekin oli mukava muisto, sillä jos ei ymmärtänyt raskaudesta Taokaan mitään, olivat pennut yllätys myös Peuran perheelle. Ei tullut pieniä rotukoiria, vaan tuli rotujen koiria. Eikä näkynyt koiraisääkään hauskanpidon jälkeen pihapiirissä vastuuta kantamassa.
Samoihin aikoihin oli työllistämisprojektimme kunnostanut Jyväskylän omistaman vanhan, ison hirsihuvilan entiseen loistoonsa. Asukkaat eivät kuitenkaan ehtineet muuttaa sisään, kun tuli kaupungilta ilmoitus ja toivomus, että pitäisin suuni kiinni tai ainakin vain pikkuisen harkitusti raollaan. Tieto Jyväskylässä ei ollut oikein kulkenut virastosta toiseen, sillä huvila oli jäämässä jo aloitetun kevytliikenneväylän rakentamisen alle.
Kun kysyin miten tämä meihin liittyi, sain vastauksen: "Purkakaa talo kaikessa hiljaisuudessa pois ja viekää hirretkin sinne missä pippuri kasvaa." Osan hirsistä Katulähetys myi, mutta suurimmista teimme hienon eläinsuojan Kalliomäkeen. Silloin emme vielä tienneet mitä eläimiä puolimatkankodin eläinten uuteen hirsikotiin muuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti