Myllyjärven yksikössämme leikattiin osana elämän sisältöä matonkuteita käytetyistä kankaista ja muovipusseista, joista teimme sitten mattoja. Joukossa oli yksi romaninainen, joka oli innokkaasti alussa mukana. Kunnes tuli yhä enemmän rokulipäiviä ja viimein hän ei ilmestynyt lainkaan. Joten tein kotikäynnin. Syyksi hän sanoi, ettei voi tulla enää, koska valkolaisten ilmapiiri on niin ahdistava. Silloin tarvitsin mielenhallintatuokion.
Kun kysyin haluaisitko kuitenkin ansaita jotain kuteita leikkaamalla, hän vastasi joo. Joten sanoin tekeväni tarjouksen: "Kuten tiedät Myllyjärven leikkaamossa ja kutomossa ei ole tulostavoitetta mutta on läsnäolovelvoite. Voin kääntää sen sinulle toisin päin. Voit leikata kuteita kotonasi, jolloin sinulla ei ole läsnäolovelvoitetta, mutta tilalle tulee tulostavoite. Kotonasi sinun on leikattava viikossa vähintään sama määrä kuin Myllyjärven paras leikkaaja."
Sen jälkeen kaikki sujui loistavasti. Pidin myös isällisen puhuttelun. Sanoin, että vuoksesi taidan muuttaa käsitystäni suvustasi ellen peräti koko heimosta ja yhtyä valkolaisten räksyttävään laumaan. Että romanit eivät halua tehdä töitä, vaikka niitä olisi tarjollakin. Tiesin viikonloppuina kaikkien viemieni saksien olevan kovassa käytössä, kun koko suku leikkasi kuteita, jotta aina maanantaiksi kiintiö olisi täynnä.
Vuoden kuluttua, puolen vuoden pestin päätyttyä, entinen työntekijämme halusi tavata. Hän kertoi olevansa taas velvoitetyöllistettävä ja kysyi hymyillen sekä silmää iskien, että otatko samaan hommaan samoilla ehdoilla? Otinhan minä. Kaupanpäälle tuli hyvä mielikin, kun tekemisen lisäksi yhdistin sukuakin saman harrastuksen pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti