Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 24. lokakuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 79

Olin ostanut lentolipun Thaimaahan lokakuun alkupuolelle ja maaliskuulle takaisin Suomeen. Kolme ensimmäistä kuukautta oli Thaikoti käytössäni, mutta tammikuusta eteenpäin olin majapaikkaa vailla. Joten hyvin voisin mennä Filippiineille tammikuuksi.

Näin myös tein, sillä äiti antoi luvan suklaalevyn toimittamiseen vanhimmalle tyttärelleen, Arnie Maelle. Chattailin ja puhuin puhelemessakin paljon Melanien kanssa. Hän kertoi elämästään kuten minäkin omastani. Emme puhuneet rakkaudesta emmekä edes seksistä. Mutta hylkäämisestä ja jättämisestä vaihdoimme paljonkin mielipiteitä. Mitä tutummaksi tulimme, sitä yksityisemmistä asioista puhuimme.

Jossain vaiheessa hän sanoi, että olisin hyvä isä hänen lapsilleen. Eikä minulla, varsinkaan monen tuhannen kilometrin päässä ollut mitään sitä vastaan. Eikä muutenkaan, sillä olen aina pitänyt lapsista. Poikani Markokaan ei juuri enää pitänyt yhteyttä, joten sisälläni oli helposti monenkin lapsen tyhjä tila.

Keskustelumme saivat yhä lisää syvyyttä ja ennen pitkää Melanie sanoi, että jos haluaisin ja pitäisin huolta, hän tahtoisi lapsen kanssani. Se laittoi ennestäänkin sekaisen pääni vielä sekaisemmaksi, mutta laittoi myös ajattelemaan. Löysin itseni yhä useammin ajattelemassa presidenttiämme, Sauli Niinistöä, joka tuli isäksi 69 vuotiaana.

Yhä vakavammin puhuimme yhteisestä lapsesta ja huomasin, etten halunnutkaan enää tavata Melanieta vain hotellissa. Vaan hänen kotonaan koko suvun. Kuvista olin nähnyt, että suuressa, pellistä ja harkoista tehdyssä talossa hänen ja neljän lapsen käytössä oli noin 15 neliön huone. Sukua ympärillä oli monta ruokakuntaa. Yhtä vaatimattomasti asuvia kaikki.

Sinne päätin mennä käymään, sillä tahdoin tavata hänen vanhempansa. En halunnut olla joku vieraileva tähti tai muu kummajainen. Halusin sukuun ja suvun, mutta ennen kaikkea isän hyväksynnän. 

Viimein Melanie sai kysyttyä minulta, että voisinko peräti ajatella asuvani hänen ja lasten kanssa samassa huoneessa koko kuukauden? Ja jos kyllä, niin mitä minulle pitäisi olla? Vastasin, että vessa, suihku ja sänky. Pytty löytyi, suihku oli sadan litran saavi kylmän vesihanan alla ja sängyn hän lainasi naapurista.

Kun Melanie tuli lentokentälle Manilaan vastaan, oli hänellä mukanaan kaksi veljeä. Koska terminaaleja oli kolme, odotti yksi heistä minua jokaisen ulosmenon ovisuussa, etten eksy tai katoa muuten kaupunkiin, jossa on asukkaita paljon enemmän kuin koko Suomessa.

Ei kommentteja: