Väärien valintojen asiantuntija * 1

70 vuoden matka 365 päivässä.

Lapsena haaveilin, että minusta tulee jotain suurta ja ainutlaatuista. Kun lauloin yksin koko koulun joulujuhlissa "Heinillä härkien kaukalon", ymmärsin, ettei minusta tule laulajaa. Kun näyttelin kevätjuhlien näytelmässä "Pojat hameissa" hame päällä, tiesin, ettei minusta ole näyttelijäksikään. Vuosien saatossa ajattelin yhä useammin, että joskus kirjoitan kirjan.

Tykkään olla yksin ja tykkään olla esillä tavalla tai toisella. Sitä harrastin koulutunneilla muita häiriten. Koin olevani jotain erinomaista ja ainutlaatuista, kun muut nauroivat tekemisilleni.

Kunnes rehtori tuli kerran kotiini keskustelemaan vanhempieni kanssa. Asiana oli, että eikö se teidän poika voisi lopettaa koulunkäynnin, sillä Jorma on kuuluisampi kuin yksikään opettaja. Mutta hän on myös koulun mätämuna, joka ei anna muille mahdollisuutta opiskeluun, vaikka onkin usein tunneilta ulkona käytävällä.

Koululla ei ollut keinoja hiljentämiseeni. Ei auttanut puhe eikä selkäsauna kotona eikä koulussa. Jonka opettaja antoi minulle hitsauskopissa. Kuittasin sen varastamalla lisää tinneriä imppaamiseen.

Koulunkäyntini ainutlaatuisuuden osa-alueita eivät vanhempani arvostaneet, enkä kyllä minäkään. Vaan rehtorin käynnin jälkeen taisin ensi kerran hävetä itseäni ja koko elämääni. Kaiken kruunasi isän käyttämä vitsa, Koivuniemen herra, joka oli ensin itse haettava naapurikoivikosta.

En halunnut käydä koulua, en varsinkaan yhteiskoulua, jota oppikouluksikin kutsuttiin. Mutta miten uhmata isää ja kotona ollutta armeijan kuria? Siihen avun antoi Pertti Pasanen, joka sanoi Spedevisiossa, että vain sellaiset käyvät koulua, jotka eivät muuten pärjää. Kun täytin 16 vuotta ja oppivelvollisuusikä oli taakse jäänyt, ei minua enää kukaan saanut kouluun.

En halunnut käydä koulua. 

Jonne muutenkin jouduin vanhempieni huijaamana. Sillä he lupasivat minulle, 11-vuotiaalle pojalle, että saan syödä niin monta jäätelötötteröä kerralla kuin haluan Perä-Hyrylän kioskilla, jos pääsen yhteskouluun. En muista montako söin. Ehkä kuusi tai kahdeksan.

Myös äidille tiesin tuottavani pettymyksen, sillä hän haaveili kolmesta ylioppilaslyyrasta. Joita ylpeänä pitäisi rinnassaan, kun kaikki lapset ovat ylioppilaita. Hän ei saanut kantaakseen yhtään lyyraa.

Vuosikymmenten jälkeen tapasin kouluni rehtorin aidosti alkoholisoituneena ravintola Matka-Tuopissa. Enkä ollut unohtanut hänen kotikäyntiä. Istuin pöytään ja kysyin muistatko minut? Hän katsoi sumein silmin mitä jatkoa suustani seuraa. Sanoin, että etkö voisi lopettaa tuota juomista, sillä olet häpeäksi kollegoillesi ja olet koko opettajakunnan mätämuna? Näin kuinka kyyneleet valuivat alas uurteisia poskia. Jatkoin, että juuri näin paljon minuun sattuivat sanasi kotonani kauan sitten.

Vaikka minusta ei kunnon kostajaksi ole koskaan ollutkaan, olen ja haluankin olla huono unohtamaan kipeitä kokemuksia. Kuittaan, tasaan puntit vuosikymmentenkin jälkeen.

Eletyn elämäni aikana olen kuullut usein, että kirjoita Jorma kirja tai eikö joku voisi kirjoittaa sinusta kirjan? Ehkä voisikin, mutta viime yönä päätin, että teen sen itse. Näin olen kyllä päättänyt monesti aiemminkin.

Vuoden jokaisena päiväni kirjoitan tarinan elämästäni. Sinä aikana toivon löytäväni polun, kuinka saan kaikesta tästä kirjan pahvikansien väliin.