Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Yksi tarina Soinista

Ennen eli Kaleva-niminen jättiläinen, jolla oli 12 poikaa. Niistä kolme on tehnyt itselleen linnan Pohjanmaalle.

Soini rakensi linnan keskelle merta siihen paikkaan, jossa Limingan kirkko nyt on.
Toinen poika pystytti linnan harmaakivestä ison Pyhäkosken rannalle.
Kolmas poika, jonka nimi oli Hiisi, rakensi itselleen korkean linnan Kajaanista itään.

Tämä linna oli vallan kauhea ja pelottava. Se oli pystytetty keskelle suota hirmuisen suurista kivistä.

Kerran Soini lähti veljeään Hiittä tapaamaan. Hän kulki veneellä Oulujokea ylävirtaan soutaen. Koskien yli piti sauvoa. Istuaaltaan hän sauvoi kaikki kosket, mutta päästäkseen suuren Pällin putouksen yli hänen oli pitänyt sauvoa polvillaan.

Sitä paikkaa jossa hän oli ollut yötä, kutsutaan Soininniemeksi. Siinä näkyy vieläkin veneen sija, joka on yhtä suuri kuin hylkiveneen koko. Sellaisella veneellä ei viisi vahvaa miestä jaksaisi sauvoa viidessä päivässä samaa matkaa kuin minkä Soini sauvoi yhdessä päivässä.

Nämä veljekset olivat polttaneet kaskea. Jokainen heistä oli hakannut yhdessä päivässä enemmän puita kuin mitä kymmenen tervettä miestä jaksoi samassa ajassa.

Tätä Kalevan sukua oli kauan tässä maassa. Heidän jälkeläisiään ovat isokasvuiset ja vahvantekoiset ihmiset, mutta he eivät kuitenkaan ole yhtä suuria kuin heidän vanhempansa olivat.

Kalevasta ja hänen pojistaan tiedetään kertoa enemmän Varsinais-Suomessa, Hämeessa ja Savossa, sillä sielläkin näitä poikia on asunut, esimerkiksi Väinämöinen, Ilmarinen ja Lieköinen.

Näiden Kalevan poikien avulla on Suomen kuningas valloittanut koko Venäjänmaan, mistä vanhat suomalaiset ovat joskus laulaneet. Vain yksi Kalevan pojista matkusti pois Suomesta. (A. H. Snellman, Oulun kihlakunta 1887)

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

"Tätä Kalevan sukua oli kauan tässä maassa. Heidän jälkeläisiään ovat isokasvuiset ja vahvantekoiset ihmiset."

No tämä selittää.

-Tommi

Jukka Järvinen kirjoitti...

Sen, joka lukee tätä todistusta tänään, pitäisi juhlia minua ja perhettäni, koska se kaikki alkoi vitsinä joillekin ihmisille, ja toiset sanoivat, että se oli mahdotonta. Nimeni on Jukka Järvinen, olen kotoisin Kuopiosta, mutta muuten Torontoon vaimoni kanssa. Olen onnellisesti naimisissa kahden lapsen ja ihanan vaimon kanssa. Jotain kauheaa tapahtui perheelleni, kun menetin työni ja vaimoni lähti talostani, koska en pystynyt pitämään hyvää huolta itsestäni ja perheen tarpeista. Hänestä ja lapsistani tuona ajankohtana olen onnistunut yhdeksän vuotta, tuntemaan vaimonsa tukemaan minua pitämään hyvää huolta lapsista. Yritän lähettää testiviestin vaimolleni, mutta hän estää minua puhumasta hänen kanssaan. Yritän puhua ystävänsä ja hänen perheenjäsentensä kanssa, mutta tiedän silti, että yksi voisi auttaa minua ja olen jättänyt hakemuksen myöhemmin niin monelle yritykselle, mutta silti he tekivät ei soittanut minulle, ennen kuin yksi uskollinen päivä, jota en koskaan unohda elämässäni, kun tapasin vanhan ystäväni, jonka selitin kaikille vaikeuksilleni, ja hän kertoi minulle suuresta miehestä, joka auttaa häntä saamaan hyvää työtä suuressa yrityksessä ja hän kertoi minulle, että hänen oikeinkirjoittajansa, mutta olen henkilö, joka ei koskaan usko taikuuteen, mutta päätin kokeilla häntä ja Drigbinovia neuvoi minua ja näytti minulle, mitä minun pitää tehdä näiden kolmen päivän lounaan aikana, loitsu. Seuraan kaikkia Ohjeet ja tee se, mitä hän pyysi minua tekemään hyvin .Drigbinovia varmista, että kaikki meni hyvin ja vaimoni näkee minut jälleen Drigbonovian upean työn jälkeen. Vaimoni soitti minulle tuntemattomalla numerolla anteeksi ja sanoi, että kaipaa todella minua ja lapsiamme ja vaimoni palaavat kotiin.ja kahden päivän kuluttua yritys, jolle olen lähettänyt arvostuskirjaani, soitti, nyt olen Paragonin johtaja Suosittelen, että jos sinulla on ongelmia, lähetä viesti tähän sähköpostiosoitteeseen: doctorigbinovia93@gmail.com tai WhatsApp / Viber häntä numeroon +2348144480786, niin saat parhaan tuloksen. Ota asiat itsestäänselvyytenä ja se otetaan sinulta. Toivon sinulle parasta........