Kun lisäksi asuin työkseni Päiviksen kanssa työpaikalla, meni siihen puolet jokaisesta vuorokaudesta. Ja lopunkin ajan vietin Päiviksen kanssa. Sillä hän oli luotettavimman ja parhaan työkaverini lisäksi myös kelpo puoliso. Käytännössä siis jaoin lähes kaiken aikani hänen kanssaan. Ne kaikki ovat tällä hetkellä kauniita ja haikeita muistojani.
Kun en edelleenkään ole pärjännyt itseni kanssa jakamalla vuorokauteni muille tai muiden kanssa, olen opetellut yksin oloa ja eloa. Minua se on muuttanut ja muuttaa koko ajan. Luulen, että osin parempaan suuntaan, sillä samalla se opettaa nöyryyttä.
En kuitenkaan tahtoisi olla piikki heidän tai kenenkään lihassa enkä arjessa. Vaan mielelläni olisin, jos en ystävä tai kaveri, niin hyvän päivän tuttu kuitenkin. Mutta se on meidän oikeutemme. Luulla, että ihmisen päälle voi vedellä henkseleitä. Vaan ei voi. Voi vain muuttaa jotain siitä miten pyörimme toistemme mielissä.
Sillä sanotaan, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, kun vaan aikansa kääntelee kolikoita ja rakentelee aasinsiltoja. Henkseleiden päällevetäjiinkin minulla on useampikin tartuntapinta, joista en kerro koska niin olen luvannut. Itselleni ja muille.
Mutta yhden kerron. Vaikka en kelpaa heille hyvän enkä huonon päivän livetutuksi, luulen heille kelpaavan jokaisen eläke-euron, jonka he saavat nyt ja myöhemmin. Koska olen ottanut heidät kaikki aikoinaan töihin. Enkä yhdenkään päälle vetänyt henkseleitä tai antanut edes lopputiliä 😁.
Olen siis tehnyt jotain, joka kelpaa heille elämän lopputappiin saakka ilomielin. Muistoja tulee kaupanpäällisiksi roppakaupalla. Haluavat tai eivät ja välillä kulman takaa yllättäen. Mikä lienee muuttunut ajoista "moi Jorkki, Jormas tai Soini?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti