Mistä on hyvä kaveruus tai peräti ystävyys tehty?

Tasan vuosi sitten iltapäivällä oli Niilolla mukava päivä. Sillä hänen luonaan Jokilaaksossa ei paljon koirakavereita käy. Varsinkaan säännöllisesti. Yksi niistä harvoista oli Peppi, jonka kyläreissusta jokunen kuva tämän linkin takaa.

Mutta enää ei Peppi käy, koska sen isäntä piti oikeana, että hän saa sanoa minulle mistä asiasta tahansa, mitä tahansa ja milloin tahansa. Niin saakin. Näinhän minäkin teen. Ja kun Hannu siksi veti henkselit profiilikuvani yli, vei hän Niilolta ainoan, kotona käyvän kaverin. Minusta tämä on vallan väärinkäytöä.

Mutta meillä on myös eromme. Minä en poista elämästäni enkä Facekavereista kertaalleen sinne päässeitä. En koskaan. Kaveruuteni kestää kaikki kolhut, sillä se on minulle ystävyyden alun ydin.

Kaikki kolhut kestäviä ystäviä minulla ei juurikaan ole. Paitsi eläimissä. Siinä maailmassa paras ystävä Suomessa on itseni lisäksi perheeni ainut jäsen, Niilo. Se ei herneitä nenäänsä vetele, kuten eivät muutkaan koirakaverit täällä eikä Aasiassa. Koirat muutenkin haukkuvat minua ihmisiä vähemmän 🤣🤣.

Yhtenä päivänä kävin inventaariota kuinka moni ihminen ei halua pitää minuun yhteyttä. Vaan haluaa vain vihoitella. Löysin neljä ja puoli, sillä entisen vaimoni Päiviksen kanssa on sen verran yhteistä tartuntapintaa, joten jotain on vähintään chattailtava. Mutta ystävällisyys ei hänelläkään tähän pakettiin kuulu.

Sitten on poikani Marko ja hänen vaimonsa Päivi. Heh... aikoinaan elin arkea ajatellen, että "Päivien päästä löydän viimein totuuden" 😊.

Siitä minulla ei ole mitään käsitystä, mikä yhteyden on katkaissut. Soinin suvussa kylläkin on kurssissa sukulaisille vihoittelu, joka jossain kohdissa vihastuttaa minua.

Vallan väärinkäytöksi sanon nimittäin myös vanhempien käyttämää valtaa lapsenlapseeni. Jota minulla ei ole ollut käytännössä mahdollisuutta tavata vuosiin. Paitsi sattuman tai kohtalon oikusta viime kesänä. Halattiin niin lämpimästi, että se tuntuu välillä joskus orvon sydämeni sopukoissa ikuisesti.

Oma lukunsa on mainittu Hannu sekä Rolf. Jolle sanoin aiheesta pahasti. Kuten hänkin minulle. Ja kai ilkeästi sanoin Hannullekin. Kuten hänkin minulle. Ja jonka Rolf löysi vertaistueksi ja kokemusasiantuntijaksi itselleen.

Mainitut kaverini tuntevat sanovat, että ikuisesti ovat välinne poikki, jos en kävele heidän luokseen. Eikä kerrotun mukaan riitä kävely puoleenväliin, vaan on talsittava koko matka. Ehkä joskus kolkuttelenkin heidän porttiensa pieliin. Miksikö? Siksi, että he ovat kavereitani.

Mielenkiintoinen yhtenäisyys viisikolla on, että olen heidät kaikki aikoinaan ottanut Sininauhasäätiöön työntekijöiksi. Ja kouluttanutkin ainakin neljä ja puoli uusiin ammatteihin. Tosin työnantajan rahoilla. Ehkä heillä on nyt mulkero entinen työnantaja 😝😝.