Kanimaailma ja Kanikonttori

Koko elämäni ajan minulla on ollut yhteys kanimaailmaan eri muodoissa. Jo lapsena meillä oli takapihalla kanikoppi ja sen edessä pieni aitaus kaneille. Ja vieressä hoidettu komposti sekä naapurilla ojan takana hoitamaton komposti.

Vaikka isä piti rotat kissan ja pienoiskiväärin kanssa kurissa, naapurin avokompostimaailmassa niiden meno oli kuin elo pellossa. Ja söivät suihinsa monta kertaa pienet kanit, kun niitä syntyi.

Sellaista se oli silloin ja syksyn mittaan pihan leikkimökki täyttyi isän niittämästä ja meidän lasten haravoimasta heinästä. Kesän leikkipaikka oli kanimaailmamme talven ruokavarasto.

Reipas parikymmentä vuotta myöhemmin muutin rakkauden perässä ja itseäni pakoon Keski-Suomeen. Eikä aikaakaan, kun Kalliomäen puolimatkankodissa oli oma Kanikonttori. Mutta toisin kuin lapsena, ne olivat nyt vapaita kaneja. Kauimmillaan hain niitä kotiin yli viiden kilometrin päästä.

Niitä oli aina kaksi samaa sukupuolta, joten ne eivät lisääntyneet. Kun toinen jäi pedon suuhun tai auton alle, hain Hauholta Toivolakodista uuden tilalle.

Silloin minulla oli myös Jesse huvihevonen, joka asui pihapiirin hirsisessä tallissa kanien ja välillä kissojenkin kanssa. Kissat söivät kissanruokaa, hiiriä ja kai lintujakin, mutta kanit sekä Jesse samaa muuta ruokaa. Korpuista porkkanoihin ja näkkileivästä heiniin.

Kun muutin Kivikylään Sininauhasäätiön rengiksi, tein sinnekin Kanikonttorin. Ensimmäisen yhteisen Päiviksen kanssa. Päivis oli silloin Uusi Toivo -lehden päätoimittaja ja kirjoitti sekä julkaisi "Kanikonttorin kuulumisia".

Palautteesta päätellen lehden historian suosituinta palstaa. Tiesinkin monia, vankilassa ja vapudessa, jotka lukivat ensimäisenä ja välillä ainoana uutiset kaneista.

Kun muutimme Jokilaaksoon, myös sinne ilmestyi kaneja. Jotka eivät tietenkään olleet citykaneja, kun maalla oltiin. Vaan countrykaneja. Niistä monien kyläläisten inhoamista ja rakastamista vapaista kaneista on monta tarinaa.

Kanirutto tai vastaava on ainakin pari kertaa nitistänyt kaniyhdyskunnan lähes sukupuuttoon. Yksi surullisimmista tarinoista kuitenkin on, kun joukkoon syntyi mystisesti yksi pienenpieni angorakani. Joka katosi. Selitys sille oli kylän kissa, joka tarttui riistakameraan angorakanilapsi suussaan 😥😥.

Myös osaomistuskoira Niilosta tuli nettimaailmassa suosittu ympäri maailmaa. Gambiaa myöten. Lapset pyysivät minulta englantia opetellessani somen ja kääntäjän avulla kuulumisia ja kuvia.

Kunnes päivis otti Niilon luokseen. Siihen loppui tiedonsaanti ja kuvat Niilosta. Aikani sitä lapsille selitin, mutten enää. En ole osannut kertoa heille miksei Päivis voi kertoa Niilosta ja lähettää kuvia, kun muutkin niin tekivät.