Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 5. toukokuuta 2020

Alkoholismi ja alkoholisti ovat eri asioita

Oikeastaan ei ole merkitystä onko alkoholismi geeneissä, paljonko siinä on sosiaalista perimää tai opittuja tapoja. Eikä sen muullakaan synnyllä ole väliä. Sillä alkoholismin kanssa pärjää loistavasti niin kauan kuin ei juo viinaa. Sitä pitääkin juoda olan takaa päätyäkseen alkoholistiksi. Eri asioita siis.

Voi myös ajatella, että alkoholisti ei juodessaan ole kaikkein toivottomimmassa asemassa, sillä hän tekee jotain muuttaakseen arkeaan. Joku toinen saattaa maata vain vuoteensa pohjalla syvissä syövereissä toivoen elämänsä päättymistä tai hautoen päiviensä päättämistä. Eikä jaksa tarttua edes pulloon.

Mikhail Siimeksen "Asetelma enkelin kanssa". 
Kirva syö puun lehtiä, ruoste rautaa ja valhe omaa sielua, sanoi Tsehov tai jotain sinne päin. Moni toteaakin alkoholistin juodessaan valehtelevan kieltäessään ongelman. Tai huomaa sen vasta sen jälkeen, kun muut ovat nähneet asian tolan jo kauan sitten.

Mutta ei alkoholisti itselleen valehtele. Toisille ehkä, sillä hän haluaa olla kuten muutkin. Kyllä juoppo usein tietää juovansa liikaa, mutta on eri asia myöntää sitä muille.

Suurin osa kansasta nimittäin käyttää alkoholia luullen olevansa oikeammassa kuin hän, joka ei juo lainkaan. Ja he kauppaavat alkoholistille mielestään toiseksi parasta vaihtoehtoa: "Kun et pysty etkä osaa juoda kuten minä, sinun täytyy olla kokonaan ilman."

Maailmassani se ei ole näin. Ajattelen enemistöstä, että koska he eivät halua elää mieli alati kirkkaana ja olla ilman kemiallisesti muutettua todellisuutta, täytyy heidän käyttää päihteitä. Enemmän tai vähemmän.

Se on minulle mysteeri miksi ihmisen on niin kovin vaikeaa elää elämäänsä sielultaan ja mieleltään raittiina. Tai edes pyrkiä siihen. Miksi on kiva olla silloin tällöin pikku kekkulissa? Kokemuksesta tiedän, että se on sitäkin.

Ehkä ihminen kulkee tuttua, turvallista, välillä tuskaistakin tietä mieluummin kuin ottaa askeleen tuntemattomaan.

Mutta maailma ja enemmistön puristus on tältäkin osin kummallinen. Kun joku sanoo ottavansa enemmän tai vähemmän perskännin lähes joka viikonloppu, ei kukaan sano häntä tiukkapipoksi. Mutta kun sanon, etten ole vuosikausiin juonut enkä tarvitse alkoholia mihinkään, niin jo joku mumisee vähintään suupielessään, että on se ihme niuho ja tiukkapipo.

Mutta kumpi sielua syö enemmän? Itselle vai muille valehtelu, sillä molempia harrastetaan olan takaa. Muutkin kuin juopot.

2 kommenttia:

Lassila kirjoitti...

Itse olen huomannut samaa, että ihmisten suhtautuminen muuttuu kun raitistuu. Oma isäni lopetti juomisen vuosien päihdeongelman jälkeen. Tuntuu että muut ajattelee, että elämän hauskuus loppuu siihen.

For life kirjoitti...

Kantilla kuivilla olo on eri asia kuin raittius.