Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Yli 600 000 tuntia

Olen elänyt otsikon mukaisen tuntimäärän ja onkin aivan paikallaan pohtia mihin olen aikani käyttänyt.

Pinnalta voin ensin raapaista kolmaosan, 200 000 tuntia, jotka olen käyttänyt nukkumiseen. Silloin minäkin kerään voimia pysyäkseni hereillä lopun vuorokaudesta. Voimavaroja vieviä uniakin tosin nähdään, joista ihminen muistaa vain pienen osan herätessään. Ja vielä vähemmän vuosien kuluttua.

Mutta joitakin muistan. Kuten yhden, jossa olin surmannut ihmisen. Uni on jäänyt iäksi mieleeni, sillä vuosikymmenten jälkeenkin löydän paikan, jonne piilotin ruumiin. Unessa heräsin monta kertaa, vaikken herännytkään. Sekä kävin katsomassa kuusen juurelle piilottamaani kirstua ja katsomassa vieläkö todistusaineisto on siellä. Paikan ja kuusenkin muistan.

Jäljellä on vielä 400 000 tuntia, joista puolet olen käyttänyt yhteiskuntavastuun ja -velvoitteiden parissa. Muun muassa koulunkäyntiin, armeijaan, yrittäjyyteen sekä vapaaehtois- ja ansiotyöhön. Siinä paketissa ehkä merkittävimpiä ovat muistot, jolloin joku on sanonut, että "ilman sinua olisin Jorma kuollut". Sen itsekkyyden suon itselleni, että hyväksyn tällöin hyvänolon ja tarpeellisena olemisen tunteen.

Pääosin näiden tuntien käyttö on ollut enemmän tai vähemmän tarpeetonta tai puurtaminen on muuten vaan valunut hiekkaan. Toki tiedän avanneeni monille vaikeuksiensa kanssa kamppailleille ovia, joita kukaan muu ei olisi avannut. Tämäkin tieto on lämmittänyt mieltä.

Jäljellä on enää 200 000 tuntia, jotka näin jälkeen päin ajatellen ovat olleet elämäni rikkainta, rakkainta ja kipeintä aikaa. Jossa on paljon pettymyksiä. Sekä sitä mikä ei ole mennyt tai jäänyt pysyvästi maaliin, kuten olin suunnitellut.

Tästä ajasta melkoinen tuntimäärä on mennyt itseni etsimiseen, päihteidenkin avulla. Koska minusta ei ole koskaan ollut menestyksekkääseen pintaliitämiseen, on mainittu aika ollut ehkä hyödyllisintä itselleni.

Olenkin usein onnellinen, pohdin elämäntarkoitusta ja elän paljon yksin ja yksinäisyydessä. Vasta nyt, lähes 70-vuotiaana olen ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa arkeani ei ole fyysisesti jakamassa toista henkilöä. Omalla laillaan hienoa aikaa, kun en näytä saavan aikaan eripuraakaan itseni kanssa. 

Loppujen lopuksi keskivertoihmisellä on elämässään sangen vähän aikaa vain itselleen. Aivan toisin kuin eläinmaailmassa, vaikka sielläkin tosin asiat voivat olla toisin. Suomen joutsen esimerkiksi valitsee elämänkumppaninsa koko elämän ajaksi. Molemmat osallistuvat perheen huoltamiseen, luulen munien haudonnasta lähtien. Ja koko jengi lähtee yhdessä syksyllä etelän maille. Kun toinen kuolee, elää jäljelle jäänyt yksin leskenä loppuikänsä.

Mutta toisin on kujan kollin laita. Joka mouruaa yökaudet naapurin tyttökissan ikkunan alla, jotta ihmisetkään eivät saa unirauhaa. Viimein se pääsee kissanpentujen tekopuuhiin, jonka jälkeen se häviää kuin pieru Saharaan. Sitten tulee aika, jolloin kollilla olisi pentujen syntymän jälkeen tekemisistään vastuun kantamisen vuoro. Ei hiiren hiirtä lapsille ja ikkunan alla elämöinyttä äijää ei näy mailla eikä halmeilla. 

Ei kommentteja: