Leukojen louskutuksella on hintansa

Joskus suuvärkkinsä kanssa tai avulla pääsee sinne minne on pyrkinytkin. Tai melkein tai väärään aikaan. Näin on saattanut käydä Persujen puheenjohtaja Halla-aholle, joka politiikallaan pääsi lähes voittajana maaliin. Hallitusvastuuseen sekä pääministeriksi, joihin kannatus ei aivan riittänyt. Vaan hyvin pienellä erolla suurimmaksi puolueeksi tuli Sanna Marinin johtamat Demarit.

Sen lisäksi, että Sanna oli vuonna 2019 vaalisunnuntaina puolueensa ehdoton ääniharava, oli mainittu pyhä hänelle muutenkin voitonpäivä. Hänellä nimittäin oli silloin Tampereella kunnallisessa hammaslääkäriaika ja -tarkastus. Ei reikiä 😁.

Politiikka on minulle osa-alue, jolla olen antanut itselleni luvan kokea aitoa ja vääristynyttä vahingoniloa. Sitä koen nyt, sillä toistamiseen Persut ovat saaneet kannatusmittauksessa korvilleen ja menettäneet suurimman puolueen aseman.

Ehkä osittain vastuutonkin leukojen louksutus on huippunsa löytänyt.
Näillä näkymin Persut eivät tule koskaan olemaan pääministeripuolue, vaan se säilyy enemmän tai vähemmän karavaania räksyttävänä koirana. Vaikka pidänkin Halla-ahoa älykkäänä ja osin viisaanakin poliitikkona. Ehkä puolueelleen ja äänestäjille liiankin.

Mutta entäpä sitten oma jengini Vihreät? Se tipahti takaisin neljänneksi, kun ohi rynni Keskusta. Vihreissä minua nyppii eniten, että se ei ole aidosti vähempiosaisia varten. Tai osin on. Jos opiskelet tai parannat barrikadeilla maailmaa suht'koht p-aukisena ja työtä vieroksuvana.

Mutta jos olet "tulilla" istuva, elämäsi ja terveytesi hupiloinut enemmän tai vähemmän katkera, eronnut isä tai äiti, et hevin löydä vihreistä tartuntapintaa.

Eikä minulle istu kansalaispalkkakaan. Jos et ole elantoasi tai eläkettäsi itse ansainnut ja yhteiskunta sinut elättää, on yhteiskuntavastuu tavalla tai toisella paikallaan.

Opiskelet, olet ansiotyössä, olet äiti, poimit marjoja seniorikotiin, kudot sukkia, luet sokealle lehden, keräät risuja tai roskia ja niin edelleen. Hyödyllistä tekemistä riittäisi kaikille. Vastikkeeton raha onkin yksi yhteiskunnan suurimmista myrkyistä.

Mutta korvieni välissä on myös asioita, joita en ymmärrä. En ymmärrä miksi naiselle on tasa-arvoa sen kaiken tavoitteleminen mitä mies on tehnyt tai tekee. Naiseuden ja äitiydenkin kustannuksella.

Tai ymmärränhän minä. Ainakin osittain. Jos mies olisi kyennyt käsittämään äitiyttä kaikessa siinä mitä siihen liityy, myös naiseutta, voi olla, että jotain olisi toisin.

Kun vietän paljonkin aikaa Aasiassa, jossa naiseus ja äitiys ovat silmissäni toisella tavalla, en ole lainkaan saletti, että länsimainen ajattelu kulkee tältä osin oikeaan suuntaan.

Nainen siellä voi kokea ja kokeekin, että hänen tehtävänsä on tehdä lapset, olla äitinä aina läsnä, ruokkia rinnoistaan maidolla aikansa ja osaltaan kasvattaa lapset aikuisiksi. Sekä huolehtia kodista kaikkinensa ja olla lasten merkittävin turvatekijä.

Ja miehen tehtävä on auttaa kaikessa pääpainon ollessa, että hän tekee kodin taloudellisesti mahdolliseksi. Niin mikä tässä on vialla?

Mies ei ole koskaan tätä ymmärtänyt saati arvostanut, joten ymmärrän miksi joku haluaa hellan ja pahimmillaan nyrkin edestä pois. Joskus onkin raastavaa katsoa itseään peilistä ja käsittää, että olen tarpeellinen, mutta tekemisieni osalta huomattavasti naista mitättömämpi.