Kaadetut naiset ja lääkkeinen määrä

Kun olin 15 ikävuoden molemmin puolin, tiesin kaiken. Elvisteltiin otetuilla ryypyillä ja tyttöjen määrillä. Joista kummastakaan ei juuri ollut varsinkaan mainittavaa kokemusta. Luulen, että silloinkin tyhjät tynnyrit kolisivat eniten.

Mutta maailma muuttuu, kun ikää tulee lisää ja en enää tiedä mistään mitään. Tai en ainakaan kehuttavaksi asti. Silti rintojen röyhistely jatkuu, joskin aiheet ovat muuttuneet. Otettujen ryyppyjen ja kaadettujen naisten tilalle ovat tulleet sairauksien ja lääkkeiden määrät. Kuunnelkaapa vain senioreiden juttuja.

Näissä sarjoissa molemmissa pärjään ja elämässäni ne kulkevatkin käsi kädessä. Sillä ilman kuvan "aamu- ja iltapaloja" loppuisi myös taival tässä muodossa.

Naisten kanssa minulla ei ole koskaan ollut toiveisiin ja unelmiin asti yltänyttä menestystä. Vaan molemmat avioliittoni ovat päättyneet hienojen naisten kanssa enemmän tai vähemmän itse haettuihin avioeroihin.

Selvinpäin, sillä viinanhuuruisesta elämästä olen sen sijaan saanut näillä ja huomisen näkymillä yllin kyllin. Siitä myös tiedän paljon.

Mutta hyvästä seurasta en ole koskaan saanut tarpeeksi, vaan jaksan yhä yrittää. Ei ole hyvä ihmisen olla ja elää yksinään. Sillä vaikka pidän yksinolostakin, en pidä aina yksinäisyydestä.

Se kurkkii alati ja yötä päivää Jokilaakson Soiniityntien sillan rautaveräjään nojaten. Mutta ehkä veräjään nojaa joskus myös joku, joka jakaa, tavalla tai toisella ainutlaatuisen, muttei koskaan viheliäisen elämäni.

Täytän ensi kuussa 70, mutta minusta ei kuitenkaan hevin tule vanhaa. Ainakaan ilman omaa päätöstä. Vasta pään täydellinen pehmeneminen vie mielikuvituselämäni. Josta on tullut somemaailman lisäksi yhä tärkeämpi osa maallista vaellustani.