Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 10. tammikuuta 2020

Filippiineillä, osa 12

Vuosi sitten vietin kuukauden kaikki päivät Angeles Cityn Pampangissa, jonne minut kuljettanut kolmipyörä jätti, kun pyysin. Pois lähtiessään hän vielä varmisti aiotko tosiaan jäädä tänne. Tämän olen toistanut aiemminkin, sillä minua se jotenkin puhutteli ja puhuttelee yhä. En oikein tiedä miksi.

Vähän samantapainen ilmiö oli, kun kuljin maan kansalaisen kanssa Manilan hieman pienemmille kujille. Hän sanoi, ettei halua tulla tuonne ja häntä peloittaa. Riitin hänelle kuitenkin turvatekijäksi ja niin mentiin.

No problems. Kävelimme ihmisten ja eläinten joukossa ja tervehdin sinne tänne ja heittelin lasten kanssa ylävitosia sekä peukuttelin, joka onkin korkeassa kurssissa. Mukana minulla oli, kuten aina "kulkevien  koirien lahjontapussi". Siitä jaoin jytysiä vihaisille, vähemmän vihaisille, pelokkaille ja kilteille koirille. Teen niin, koska haluan tehdä niin. Metrin ketjuissa oleville, jotka näyttävät valkoisia hammaskalustojaan ja vapaille nelijalkaisille, jotka heiluttavat häntiään. Olen myös huomannut olevan minulle vieraille aikuisille hyväksi hyväksyä ensin heidän lapsensa ja sitten heidän sekä vieraat kujien koirat.

Tiedän kyllä, että todellista aineellista köyhyyttä, jossa ei ole pöytään ruuan murua, en ole vielä nähnyt. Mutta tulen vielä senkin kokemaan. Joitakin mittareita kunkin ihmisen ja seudun taloudesta olen silti havainnut. Kun olin Pampangissa, ei siellä ollut jokaisessa talossa sähköä, ei vesijohtoa saati viemäriä. Lisäksi vain joidenkin talojen seinistä osa oli betonia tai harkkoja. Päärakennusmateriaalina oli pelti, erilaiset levyt ja pressut. Myöskään ehkä kuudensadan peltikodin yhteisössä ei sattunut silmiini ainuttakaan ikkuna- saati ovilasia. Niitä ei ollut edes muslimien pyhätössä, jossa sielläkin vierailin.

Nyt täällä Olongapon kupeessa, laaksossa on astetta vauraammin. Kodit ovat pääosin muuta kuin peltiä tai pressuja ja sangen monessa on vähintään asuinhuoneissa ikkunat. Mutta sen verran olen myös laidoilla kierrellyt, jotta tiedän, että rahassa kylpeviä ei näy. Eikä ole näkynyt ainuttakaan muukalaista, länkkäriä, jotka voisivat tuoda vaurauttakin.

Vastaavaa niukkuutta olen nähnyt useassa paikassa. Rio de Janeirossa, Sao Paolossa, Kolumbian Bokotossa, Thaimaassa, Afrikassa, mutta myös Miamin siltojen alla, Romaniassa, Bulgariassa ja monessa maailman kolkassa kotimaani mukaan lukien. Ainakin yksi yhteinen piirre heillä kaikilla on ollut minua kohtaan. Ystävällisyys, josta ainakin osa katoaa sitä mukaa, kun taskut täyttyvät rahalla.


2 kommenttia:

Annielander kirjoitti...

Onpa mielenkiintoinen blogi. Mikä tämä Elämän Tähden Ry oikein on? Liittyvätkö matkat myös yhdistykseen ja hyväntekeväisyyteen? En ehtinyt kovin paljon vielä kahlata blogia läpi.

For life kirjoitti...

Elämän tähden ry on poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö, jonka tehtävä ihmisten, eläinten ja kasvien elämänlaadun parantaminen. Kiitos palautteesta 🤣🤣.