Jokunen päivä sitten julkaisin kuvan 1-vuotiaasta pienestä tytöstä, Flory maesta, joka on viimein kelpuuttanut minut täysin hyväksyttyjen aikuisten joukkoon. Kuvassa hän oli saanut käsiinsä jonkun äidin voidepullon. Joten hän halusi voidella ja hieroa minut kuten äiti hieroo hänet iltaisin ennen nukkumaan menoa. Sillä erotuksella, että käsivarsieni voiteluun meni koko pullo ennen kuin äiti puuttui peliin.
Tästä kuvasta pahoitti mielensä yksi suomalainen mies, joten en julkaise sitä uudelleen. Sillä blogini ovat tarkoitettu myös suomalaisten, aikuisten miesten luettaviksi. Vaikka olisi vähän herkempikin mieli.
Mutta Flory mae jatkaa päivittäisiä tutkimusmatkoja. Tällä kertaa kohteekseen hän otti matkatavarani. Sieltä erityisen mielenkiinnon ansaitsi kynsienhoitosarjani. Tämä valloittava ja minut lumonnut pieni lapsi päätti ottaa ohjelmistoonsa myös manikyristin tehtävät. Ensimmäiseksi harjoittelukohteeksi valikoitui sormeni ja kynteni. Pienellä riskillä, edellä mainitusta syystä julkaisen työstä kuitenkin kuvan.
Elämäni aikana olen resunnut maailmalla paljon. Enemmän kuin moni muu ja vähemmän kuin moni muu. Matkojani ja elämääni elän kuitenkin taatusti toisin kuin lähes kaikki. Minua eivät taidenäyttelyt eivätkä muut turistinähtävyydet juurikaan kiinnosta. Vaan se kuinka elää tavallinen ihminen, joka ei voi edes yrittää piiloittaa maallisella mammonalla elämänsä mitään osaa.
Filippiineillä olen saanut kokea sellaista välittämistä ja rakkautta, jota ei paraskaan näyttelijä pystyisi jäljittelemään. Minulle se on aitoa niin aikuisten, lasten kuin koirienkin osalta. Itse en pysty vastavuoroisesti antamaan heille mitään enempää kuin he minulle. Tai ehkä jotain. Luulen, että he eivät oikein tiedä tai osaa rakastaa koiriaan kuten voisi. Sitä opetan heille omalla tavallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti