Yhteiskuntavastuu

Kimi Räikkönen: "Teen paljon hyväntekeväisyystyötä, mutta en kerro siitä kenellekään. En ole sellainen ihminen, että teen asioita saadakseni nimeni lehtiin. Mieluummin olen hiljaa ja pysyn taustalla. Yritän aina pysyä vaiti. Kenenkään ei tarvitse tietää, koska se ei ole sen tarkoitus. Kyse on auttamisesta. En halua siitä mitään itselleni, en edes hyvää omaatuntoa. En halua ihmisten tietävän, koska niin sen pitää mielestäni ollakin. Teen asioita, koska se tuntuu oikealta."

Syvä kunnioitukseni näistä sanoista Kimille, sillä itsestäni ei ole edes sanomaan näin ylevästi. Saati tekemään.

Mutta yhteiskuntavastuuta kannan minäkin omalla, vaatimattomalla tavallani. Ehkä en kantaisi, jos en saisi siitä itsekin jotain, vaikken sillä taivaspaikkaa olekaan ostamassa. Tai ehkä tekisinkin samoin, mutta myönteinen palaute auttaa jatkamaan polun sillä osalla, jonka koen oikeaksi. Autan, joka usein on vain ovien avaamista, sillä jokaisen on kuljettava omat polkunsa eikä kukaan voi elää tuokiotakaan toisen elämää.

Vaikka senkin yrittäjiä on. Isiäkin, jotka elävät poikansa kautta särkynyttä unelmaansa NHL-jääkiekkoilijana tai formulakuljettajana.

Tiedän, etten voi muuttaa kenenkään elämää. Mutta voin olla antamassa pienen, hyvän hetken vaatimattoman kantakuppilani pienelle tytölle. Kuvan tuokiota ei kukaan ota meiltä kummaltakaan koskaan enää pois.

Aika usein yritän aukoa ovia heille, joilla on kädet ja koko henkinen maailma niin täynnä tavaraa sekä taakkaa, jotta uusien ovien availu ei omin voimin onnistu. Ehkä osin siksi olen välillä niin sanotusti suuna ja päänä. Tosin siitäkin tulee pyyhkeitä. Kun esimerkiksi annan hyviä hetkiä koirille 🙂. Oudoimmat ajattelevat, että se on silloin ihmisiltä pois.

Hetkiin käytänkin paljon aikaa. Tekemisiin ja ajattelemisiin. Teen niin, koska koen sen Kimin lailla oikeaksi, mutta myös siksi, että siitä tulee hyvä mieli.

Kerran tiputin kerjäläisen kuppiin Sörnäisten metroasemalla kahden euron kolikon. Saaja katsoi vihaisesti, näytti keskisormea ja sanoi "MORE". En antanut. Paha mielikin tuli, sillä se oli ainut raha mikä minulla silloin oli.

Jo monia, monia vuosia sitten otti minua hihasta itselleni täysin tuntematon mies kadulla kiinni ja sanoi, että "terve, muistatko minut?" En todellakaan muistanut. Vähän häpesinkin, sillä hänelle tunnuin olevan tuttu kuin eilinen päivä.

Ja hän jatkoi: "Vesalan päihdeleirillä reipas kymmenen vuotta sitten istuttiin saunan lauteilla, kun sanoit minulle niin ja näin. Monta mutkaa olen senkin jälkeen kiertänyt sekä tehnyt pahaa muille ja itselleni. Mutta viimeisellä tuomiolla Sukevan kongilla lopulta ymmärsin ja myös sisäistin mitä sanoit. Olen nyt vapautunut taatusti viimeiseltä tuomioltani kolme kuukautta sitten enkä ole tykittänyt, enkä napsinut mömmöjä, enkä juonut pisaraakaan sen jälkeen. Että saanko sanoa ja pitää sinua ystävänäni?" Tottakai, sanoin. Ja jatkoin, sillä niitä minulla on aivan liian vähän.