Näenkö metsää puilta?

Yleisesti sanonnalla ”ei näe metsää puilta” tarkoitetaan, että henkilö ei huomaa käsillä olevan ongelman tai asian kokonaisuutta keskittyessään johonkin siihen tai muuhun liittyvään yksityiskohtaan. Eikä huomaa näkevänsä kuin ainoastaan itsensä ilman puita ja muita.

Tähän törmään silloin tällöin, kun seurassa, yhden tai useamman ihmisen, haluan kertoa jonkun itselleni tärkeän tapahtuman. Mutta yht'äkkiä huomaankin kuuntelevani kahta, kolmea tarinaa päällekkäin, joita seurani kertoo aloitustuksestani innostuneena.

Jos oma asiani oli minulle tärkeä jakaa, suljen joskus suuni, siirryn kadulle ja kerron sen vaikkapa raitin koiralle tai taivaan linnuille. Pääasia, että koen jonkun eläväisen kuuntelevan mitä halusin sanoa.

Aina ei ole helppoa havaita muiden näkökulmaa, vaan ainoastaan omansa sen hetken tärkeimpänä asiana. Ehkä sekin on jonkun sortin itsekkyyttä?

Kerran istuin Kalle Könkkölän ja Ville Komsin kanssa, kun Ville kertoi seurueelle Koijärven puolustamisesta, kahleista ja suojelusta innoissaan. Kalle tämän keskeytti sanomalla, että "kuule Ville, ihmisen joka ei koskaan tule pääsemään sähköpyörätuolinsa tai hengityslaitteensa kanssa edes sen rannalle, on vaikea pitää Koijärveä elämänsä tärkeimpänä asiana".

Samaa pohdin kerran, kun elämästään kylliksi saanut siskoni onnistui monen yrityksen jälkeen päättämään päivänsä. Että siinä hetkessä, niin hänen hetkeä aiemmin hengen jo paetessa ja minun nyt, oli vaikea ajatella viidennen ydinvoimalan tärkeyttä.

Ajattelin näin myös jokunen päivä sitten, kun blogissani kirjoitin yhdestä lajinsa huipusta, että ne saavutukset ovat yhtä turhia kuin minunkin. Eikä aikaakaan, kun tuli kulmikas kommentti, että minun aikaansaannokseni ovat kovin turhia hänen maaailmanmestaruuksiensa rinnalla. Sanoi minua lisäksi aika suupaltiksi 😁.

Toki olisin voinut jättää tölvimättäkin, mutta jotenkin siinä hetkessä tuli malja täyteen hänen ja muidenkin mielipiteitä veljeilyistäni Pattayan koirien kanssa.

Tämä lajinsa taitaja ei hänkään nähnyt metsää puilta oman harrastus- ja urheiluvälineensä takaa. Enhän minäkään näe toisen tarinan tärkeyttä silloin, kun joku yrittää jakaa kokemustaan miltä tuntuu irrottaa autotallin orressa roikkuvasta kaulakiikusta lapsuudenystävää.

Toisen asemaan asettuminen onkin taitolaji, joka ei kaikkia edes kiinnosta. Saati sitten myötäeläminen tai peräti kulkeminen rinnalla kappaleen matkaa.