Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 12. lokakuuta 2019

Paikallistakin paikallisempi historia

Monesti olen puhunut kansan suusta siepattujen faktojen ja fiktioiden tallentamisista tulevalle väelle. Ei niin väliä onko kerrottu totta vai tarua, mutta se on sitä kuten ihmiset haluavat tarinoita muistaa ja jakaa. Nyt tiedän, että jotkut sitä tallentavatkin. Esimerkiksi Tuusulanjärven rantojen taiteilijoiden elämästä.

Mutta jokaisella meistä on paikallistakin paikallisempi historiansa, josta paljon menee manan maille ehkä ikuisiksi ajoiksi aikanaan asianomaisensa mukana. Ehkä niin on hyväkin, mene ja tiedä, kuten joku taitaa sanoa.

Itse muistelen historiaani silloin tällöin ja suren mitä kaikkea olen hävittänyt tai on vaan hävinnyt muuten vain. Kovin mielelläni lukisin ainekirjoitusvihkojeni aineet, kuten myös katselisin piirustus- tai kuvaamataidon tunneilla tekemäni taideteokset. Nekin ovat mädänneet maan uumenissa jo vuosikymmenet tai ovat savuna taivaan tuulten vieminä.

Mutta jotain on tallessa, kuten valokuvia. Kuvassa olen pientäkin pienempi äitini ja isäni hellässä huomassa. Kovin rakas, lähes ainoa kuva minusta pienenä. On mukavaa ja haikeaakin ajatella, että juuri tuolloin olen ehkä ollut vanhempieni tärkein asia maailmassa. Sekin on mukava ja surullinenkin muisto, että kuvassa isäni ja äitini ovat varmasti rakastaneet toisiaan paljon. Ja siksi he tekivät minutkin.
Kuinka paljon antaisinkaan, jos saisin kuvassa näkyvän, ryijyn tai raanun tapaisen seinävaatteen vanhempieni silloisen makuuhuoneen ja vuoteen yläpuolelta.

Muistan myös ehkä kahdesta hetekasta yhteenhitsatun, heidän parivuoteensa. Jonka päätyä isä kohotti pienillä putkilla vuosien nukkumisen jälkeen kymmenkunta senttiä närästyksensä vuoksi. Jota äiti aikansa sieti tai mitä lieni. Eräänä päivänä hän kuitenkin otti peittonsa sekä tyynynsä ja siirtyi olohuoneen sänkyyn. Eikä palannut makuuhuoneeseen. En tiedä oliko rakkaus kuollut, mutta etäisyyttä tuli vuosien saatossa enemmänkin heidän välilleen kuin huoneen verran.

Mutta myös läheisyyttä, jonka olen ymmärtänyt vasta heidän haudallaan. Siellä ovat tai ainakin osa heistä taas rintarinnan. Kuten myös siskoni.

Ei kommentteja: