Jokilaakson tarinoita

Voi olla ettemme koskaan elä enää saman katon alla. Emme Thaikodissa emmekä Jokilaaksossa emmekä missään muuallakaan. Silti Merikonttikoti on meidän yhteinen luomus, jonka syntymisen vimma ja voima oli rakkaus toisiimme. Tällä hetkellä emme sinne mahdu yhtä aikaa ja näin voi olla ikuisesti, mutta silti se on yksi Päiviksen kodeista.

Joskus joku innoittaa keksimään tarinan, jota aikani mielessäni pyörittelen. Tässä yksi sellainen.

Kristinuskon mukaan taivaan portit aukeavat jokaiselle, joka maallisen vaelluksen aikana tunnustaa Vapahtajan Herrakseen. Osalliseksi pääsee yhtä lailla siivosyntinen, kirjanoppinut, fariseus, pedofiili, murhamies kuin naisten raiskaajakin.

Nykyisin puolet vuodestani vietän Thaimaassa, jossa ikänsä ihmiseksi itseään väittänyt Buddha on jakanut oppejaan muutaman sata vuotta kauemmin kuin Jeesus.

Buddhan mukaan pääsyyn paremmalle osastolle edellytetään kelpo elämää maan päällä. Siihen ei ehkä riitä pelkästään katumiset kuolinvuoteella.

Tuonelaan ei buddhalainenkaan varsinkaan  kerrasta joudu, vaan hän saa uuden elämän ja uudestaan mahdollisuuden maan päällä. Elon muotoja on silloin viisi, joista yksi on helvetin olento ja toinen mikä tahansa eläin.

Näillä tiedoilla tein tarinan thaimaalaisesta, iäkkäästä pariskunnasta, josta mies kuoli ensin. Eläessään he olivat luvanneet toisilleen, että kuka ensin lähtee, se ottaa yhteyttä kuinka uudessa paikassa menee.

Ennen pitkää mies sai maan päälle vaimoon yhteyden, jolloin tämä kysyi, että mitä te aamuisin siellä teette? Mies vastasi, että rakastellaan ja syödään vihanneksia. Vaimo jatkoi, että entäpä iltaisin sitten? Ja mies, että silloinkin rakastellaan ja syödään.

Tähän vaimo maan päältä, että sinullahan on sitten oikein mukavaa taivaassa. Mies vastasi, etten minä missään taivaassa ole. Vaan Päiviksen ja Jormaksen Jokilaaksossa countrykanina 🤣🤣🤣.