Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Luksusnarinaa....

Jormas: Aina silloin tällöin ajattelen ja sanonkin, että on harvinaista tavata suomalainen, joka on kaksi päivää peräkkäin aivan tyytyväinen  kaikkeen ja sanoo sen myös muille.

Jonkun tutkimuksen mukaan olemme maailman onnellisin kansa. Voi ollakin, ainakin minä, vaikka välillä on tullut takkiinkin oikein roimasti. Siksikin lienen taas niin sanotusti yksin.

Mutta minulle tapahtuu myös mukavia asioita. Viime alkukesästä tapasin Tallinnassa lapsuuden ja aikuisuuden kaverini, jonka kanssa kävimme Saarenmaalla. Kun tultiin pois, sanoi hän, että kanssani on mukava jutella ja matkustaa, jota voitaisiin joskus harrastaa pitempikin tovi.

Tähän minä, että kun tykkäät ajamisesta, niin käydään joku viikko Mustallamerellä uimassa ja siemaistaan alkoholittomat oluet. Näin tehtiin. Hannu ajoi kuudessa päivässä 6000 kilometriä.

Pantiin maailman sekä omat asiat järjestykseen ja käytiin myös merikonttitehtaalla Ukrainan pääkaupungissa. Tänään aloitan yhtä mielenkiintoisen, tämän kesän vastaavan reissun, josta taidan kirjoittaa seuraavalla kerralla.

Ei kommentteja: