Lapsena kesä jatkui ikuisesti

Jormas. Lapsena kesä alkoi koulun päättäjäisjuhlista. Laulettiin suvirsi, päivieni määrä oli rajaton, koskaan ei satanut, aurinko paistoi aina ja kesä jatkui ikuisesti.

Mutta seuraavan kerran täytän 70 ja tiedän, että päivien määrä ei ole rajaton. Ellei ikuisuus ole olemassa ja olen löytänyt tai löydän sen tien pään. Tai sitten ikuisuus on kaikkien osa, löytää jotain tai ei yhtikäs mitään.

Mutta tässä ajassa kesän jälkeen tulee syksy. Vuosikymmeniin minua eivät olleet ilmat eivätkä vuodenajat häirinneet. Mutta jokunen vuosi sitten, kun olin jo oppinut lähtemään muuttolintujen matkassa Aasiaan, ajatukseni muuttui.

Kerran syysaamuna anivarhain pimeältä taivaalta tuli vettä sekä räntää ja mitä lie märkää, kun lompsin viluissani 350 metrin päässä olevalle postilaatikolle hakemaan aamun Hesaria. Mutta ei ollut lehti tullut ja se katkaisi, jos ei kamelin niin minun selkäni kuitenkin. Ja ajattelin, että mitä hittoa minä täällä teen, kun aurinko on kauimmillaankin vain muutamat tunnin päässä Finnairin puhalluslampulla.

Syksy on minulle kuitenkin alakulon aikaa, sillä niin paljon luonnosta kuolee pois, vaikka osa meneekin vain talviunille.

Sitten tulee talvi ja moni kaunis kasvi ja kukka nukkuu talven. Kun harrastin moottorikelkkailua, pidin talvesta hyvinkin paljon. Niin pidän nytkin tosin, sillä niitä vietän nykyisin Thaimaassa tai ylipäätään Aasiassa . Siellä muun muassa ajelen paljon Harley Davidsonillani.

Mutta kevät, se on myös hienoa aikaa. Luonto herää, kasvit nousevat tavoittelemaan kilvan aurinkoa. Vedet joessa ja lammissamme luopuvat jääpeitteistään ja avaavat kantensa vesilinnuille. Ja minullekin, joka pulahtelen veteen naturistina jäiden lähdöstä jäiden tuloon.